Luentotiivistelmä
Teksti: Tanja Väyrynen
Luennoitsija ja asiatarkastaja: Pirjo Ilanne-Parikka, LT, sisätautien erikoislääkäri, diabeteslääkäri, Diabetesliitto
Elimistön puolustusjärjestelmä eli immuunijärjestelmä huolehtii kehon puhtaanapidosta, torjuu ja hoitaa tulehduksia ja asettaa rajat säästettäville ja poistettaville kudosrakenteille. Autoimmuunisairauksissa rajanveto on häiriintynyt, ja immuunireaktiot kohdistuvat epätarkoituksenmukaisesti ja usein liian voimakkaasti omia rakenteita kohtaan. Autoimmuunireaktioita on todettu lähes kaikkia elimistön soluja ja kudoksia vastaan.
Mitä autoimmuunisairaudet ovat?
Autoimmuunisairaudet liittyvät elimistön omiin puolustusmekanismeihin eli bakteereiden, virusten ja vieraiden aineiden torjuntaan. Puolustuksella on kaksi perusmekanismia. Vasta-ainevälitteisessä mekanismissa luuytimessä syntyneet puolustussolut eli B-lymfosyytit muodostavat vereen kiertäviä vasta-aineita tunkeutujia vastaan. Soluvälitteisessä mekanismissa torjuntaan erikoistuneet puolustussolut eli T-lymfosyytit tuhoavat tunkeutujia.
Autoimmuunisairauksia tunnetaan yli 80. Osa sairauksista kohdistuu tiettyyn kudokseen, osa taas hyvin laaja-alaisesti ja sama sairaus ilmenee monissa eri elimissä. Esiintyvyys väestössä on noin 5–8 % autoimmuunisairauksien ollessa yleisempiä naisilla kuin miehillä. Tästä on poikkeuksiakin: esimerkiksi ykköstyypin diabetes on miehillä yleisempi kuin naisilla.
Autoimmuunisairauden takana voi sanoa olevan hidas ja monimutkainen geenien ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta syntyvä epätarkoituksenmukainen puolustusjärjestelmän reaktio. Esimerkiksi perimämme HLA-tekijät ei kudostyyppiantigeenit voivat altistaa joillekin autoimmuunisairauksille toisten suojatessa meitä. Immuunijärjestelmä kehittyy sikiöaikana ja varhaislapsuudessa. Elin nimeltä kateenkorva säätelee sitä. Tässä kehityksessä voi tapahtua häiriöitä ja jopa olosuhteet kehityksen aikana voivat vaikuttaa. Lopputulos näkyy siinä, kuinka henkilö sietää vieraita aineita tai reagoi niihin. Tarvitaan siis sekä perintötekijät että ulkoiset tekijät, jotka käytännössä käynnistävät, ylläpitävät ja lopulta laukaisevat sairauden. Ulkoinen tekijä voi olla mikrobi, kemiallinen yhdiste tai jopa tietyn kudoksen vamma. Laukaiseva tekijä voi olla myös stressi tai akuutti infektio.
Miksi autoimmuunisairaudet yleistyvät?
Yksi tärkeä yleistymisen syy on se, että diagnostiikka on parantunut ja sairauksia seulotaan. Myös ikärakenne vaikuttaa: väestön keski-ikä on noussut. Koska perintötekijät itsessään eivät ole muuttuneet, on hyvä pohtia, mikä ympäristössämme on muuttunut. Yksi teoria lähtee hygieniasta: liian hygieeninen elämä lapsuuden aikana saattaa häiritä immuunijärjestelmän kypsymistä. Olemme aikaisempaa vähemmän tekemisissä maassa ja eläimissä olevien mikrobien kanssa. Myös elintavat ja elinympäristö ovat muuttuneet, samoin ulkoiset laukaisevat tekijät niiden myös lisääntyessä. Vieraat aineet ja kemikaalit voivat vaikuttaa suoliston mikrobikantaan ja ulkopuolelta tulevat mikrobit voivat muokata kudoksia niin, ettei elimistö tunnista niitä ja epätarkoituksenmukainen reaktio käynnistyy. Tarkasti näitä asioita ei kuitenkaan vielä tiedetä.
Eri elinryhmien ja elinten autoimmuunisairauksia
Autoimmuunisairaus voi koskettaa elinryhmiä tai elimiä. Yleisimpiä lienee kilpirauhasen tulehdukset, jotka useimmin johtavat kilpirauhasen vajaatoimintaan, joskus myös liikatoimintaan. Tyypin 1 diabeteksessa autoimmuunitulehdus johtaa insuliinipuutokseen, lisämunuaisten vajaatoiminta eli Addisonin tauti puolestaan kortisolin puutokseen ja sukuelimiin liittyvä hypogonadismi testosteronin puutokseen. Suolistoon liittyviä autoimuunisairauksia ovat mahalaukun tulehdus eli atrofinen gastriitti, pernisiöösi anemia, johon liittyy B12-vitamiinin ja/tai folaatin puutos, keliakia ja suolistotulehduksista Crohnin tauti ja Colitis ulcerosa. Nivel-, lihas- ja sidekudossairauksia tunnetaan useita, kuten nivelreuma, niveltulehdukset ja selkärankareuma, punahukka eli SLE, sjögrenin syndrooma, lihastulehdus eli myosiitti ja skleroderma. Myös verisairauksia, kuten AIHA eli autoimmuuni hemolyyttinen anemia ja ITP, idiopaattinen trombosytopenia eli verihiutaleiden niukkuus voi syntyä autoimmuunireaktion tuloksena.
Autoimmuuni maksatulehdus (AIH) ja sappiteiden tulehdus (PBC) liittyvät maksaan. Tyypin 1 diabeteksessa kyse on autoimmuunitulehduksesta haiman saarekkeita vastaan, mutta haimassa voi olla myös haimaentsyymejä tuottavien solujen tulehdus. IgA nefropatiassa tulehdus on munuaiskeräsessä. MS-taudissa, Guillain-Barréssa, myastenia gravikseksessa, narkolepsiassa ja katapleksiassa kohteena on hermosto, kun taas psoriasiksessa, vitiligossa eli valkopälvikaljussa ja pälvikaljussa kohteena on iho.
Sairauden löytäminen vaatii usein laaja-alaisia tutkimuksia ja erikoislääkärin selvittelyä.
Voiko autoimmuunisairauksia ehkäistä?
Väestö- tai yksilötasolla ei tunneta selkeitä autoimmuunisairauden ehkäisykeinoja. Jo käynnistynyttä epätarkoituksenmukaista immuunireaktiota voidaan yrittää hillitä immuunivastetta muuntelevalla hoidolla, mutta tulokset ovat olleet huonoja. Tyypin 1 diabeteksen kohdalla keskustellaan virusrokotteista, jotka saattaisivat ehkäistä jopa puolet lasten sairastumisista.
Ruokavaliohoidon tutkimusnäyttö ei ole vakuuttavaa. Toisaalta suolisto mikrobeineen on ensimmäinen puolustuslinjamme ja siitä kannattaa pitää huolta. Siksi monipuolinen, hyvää mikrobikantaa suolistossa ylläpitävä kuitupitoinen ruokavalio onkin suositeltava, samoin kuin muutenkin terveelliset elintavat ja tupakoimattomuus.
Autoimmuunisairauksien hoito
Autoimmuunisairauksien hoitona käytetään tarvittaessa tulehdusta hillitsevää hoitoa. Tunnetuimpia ovat kortikosteroidit, eli puhekielen kortisoni. Niiden haittapuolena ovat joskus hyvinkin hankalat sivuoireet. Immuunivastetta voidaan heikentää solunsalpaajilla ja vaikeissa tilanteissa käytetään biologisia lääkkeitä.
Ruokavaliohoidosta paras esimerkki on keliakia, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä gluteeni poistetaan ruokavaliosta. Keliaakikon ruokavalio kannattaa suunnitella yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa. Keliakiaa lukuun ottamatta ruokavaliohoidon tutkimusnäyttö autoimmuunisairauksia koskien on valitettavasti vähäistä. Myös jokaisen oma kokemus on kuitenkin tärkeä ja jokainen voi toteuttaa sellaista syömistä kuin järkeväksi ja terveyttä edistäväksi havaitsee.
Aika usein joudutaan hoitamaan sairauden seurauksia, kuten esimerkiksi insuliini-, tyroksiini tai kortisolipuutteen korvaushoito tai sairauden aiheuttaman puutteen hoitaminen antamalla B12-vitamiinia tai foolihappoa.
Tyypin 1 diabetes ja kilpirauhanen
Tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus kuten kilpirauhassairauskin varsin usein. Tyypin 1 diabetekseen ei sairastuta vain lapsena, vaan sairastuminen voi tapahtua minkä ikäisenä tahansa, vaikka sitä usein pidetään lasten sairautena. Diabetes ei vaikuta kilpirauhasen toimintaan, mutta diabetesta sairastavilla esiintyy muita enemmän eli noin kaksin-kolminkertainen määrä kilpirauhasen sairauksia riippumatta verensokerin tasosta. Kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminta voivat vaikuttaa verensokeriin ja sen hoitamiseen, ja tyypin 1 diabetesta sairastavan potilaan TSH seulotaankin säännöllisesti – lapsilla vuosittain, aikuisilla viiden vuoden välein – tai oireiden perusteella. Verensokerin seuranta on luonnollisesti erittäin tärkeää. Jos lääkkeiden yhteisvaikutukset mietityttävät, kannattaa kysyä neuvoa apteekin farmaseuteilta: heillä on siitä hyvät tiedot.
Tyypin 2 diabetes ja kilpirauhanen
Tyypin 2 diabetes on monimuotoinen ryhmä sairauksia, jotka liittyvät usein ikääntymiseen, ylipainoon tai insuliiniresistenssiin, ja siihen liittyvät muut sairaudet ovat hyvin yksilöllisiä. Se aiheuttaa monia lisäsairauksia, mutta se ei vaikuta kilpirauhaseen. Kilpirauhassairaudet ovat väestötasolla hyvin tavallisia, ja syystä, jota emme tiedä, kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy selvästi enemmän tyypin 2 diabetesta sairastavilla, kun liikatoimintaa esiintyy saman verran kuin muillakin. Kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminta voivat vaikuttaa verensokeriin, kuten edellä diabeteksen 1 tyypin kohdallakin todettiin. Diabeteksen hoitoon käytettävä metformiini voi hieman nostaa TSH-arvoa ja lisätä tyroksiinin tarvetta, minkä vuoksi merformiini-lääkityksen aloituksessa seurataan TSH-arvoa. Sitä seulotaan tyypin 2 diabetesta sairastavilta muutoinkin 3–5 vuoden välein tai oireiden perusteella.
Kirjallisuutta ja lähteitä
- terveyskyla.fi/diabetestalo
- terveyskylä.fi/vatsatalo
- Hänninen A, Lahesmaa R, Knip M. Tyypin 1 diabetes ja autoimmuniteetin yhteys ympäristöömme. Duodecim 2017;133
- Julkunen H, Autoimmuunitautien hoidon muuttuva kuva. Duodecim 2017; 133:1679-80.
- Meri S. Onko autoimmuunitautien mysteeri ratkennut? Duodecim 2017; 133:1677-8.
- Mustajoki P. Autoimmuunisairaudet. www.terveyskirjasto.fi
- Mustajoki P. Kilpirauhasen tulehdukset. Lääkärikirja Duodecim. www.terveyskirjasto.fi
- Mäkimattila S. Diabeteksen alidiagnosoidut lisäsairaudet. Diabetes ja lääkäri. 4/2019 www.diabetes.fi
- Salmela P, Metso S, Moilanen L, Niskanen L, Nuutila P, Schalin Jäntti C. Aikuisen primaarin hypotyreoosin hoito. Duodecim 2016; 132:33-42.
- Salmela P Kilpirauhasen vajaatoiminnan yhdistelmähoito levotyroksiinilla ja liotyroniinilla. Duodecim 2019; 135:2167-75.
- Schalin-Jäntti C. Krooninen autoimmuunityreoidiitti. Lääkärin käsikirja 2019. www.terveysportti.fi
- Tienari P, Hietaharju A. Neurologiset autoimmuunisairaudet multippeliskleroosi ja Guillan Barren oireyhtymä. Duodecim 2017; 133:1715-23.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Kilpi-lehdessä 3/2020.