En elä sitä elämää, jota haluaisin

”Kuvassa ovat rakkaan edesmenneen isoäitini neulomat vauvan töppöset. Ehkä vielä joskus saan pukea ne omalle lapselleni sairaudestani huolimatta.”

Vuoden 2017 joulukuussa sain varhaisen keskenmenon. Raskauden päättymisen jälkeen ihmettelin palelun ja muistikatkosten jatkuvan, vaikka niiden oli sanottu johtuvan raskaudesta. Minulle oli myös tullut outoja lihaskipuja ja väsymykseni vain voimistui. ”Se johtuu varmasti vain talvesta”, mietin tuolloin. Hiuksetkin varisivat ohuiksi, mutta tätä selittelin itselleni hormonimuutoksilla. Surusta huolimatta oli jotenkin puskettava eteenpäin, olihan joulu tulossa. En halunnut liikaa ajatella outoja oireita ja ajattelin niiden menevän ohi. Joidenkin viikkojen kuluessa mieleeni tuli kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan ystäväni kertomia kokemuksia ja se, että isoäitini sairastaa vajaatoimintaa. Päädyin googlettamaan varmistusta oireille, jonka jälkeen soitin heti samana aamuna terveyskeskukseen.

Puhelimessa kerroin oireistani ja hoitaja totesi niiden varmaankin johtuvan talvesta, että kylmä ja pimeä eivät vain sovi kaikille. Mainitsin, että meillä on suvussa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja haluavani käydä siksi verikokeissa. Hoitaja sanoi närkästyneen oloisesti mainitsevansa lääkärille asiasta ja että katsotaan, saanko lähetettä verikokeeseen. Muutaman päivän kuluessa lääkäri soitti ja halusi kuulla oireet uudelleen. Hän suostui laittamaan lähetteen verikokeeseen.

Ensimmäisen verikokeen ottaminen epäonnistui. En tuolloin tiennyt, että verikoe piti ottaa aamulla ja aikani oli iltapäivällä. Onnekseni tuolloin ei ollut ruuhkaista ja sain varattua uuden ajan pian ensimmäisen yrityksen jälkeen. Verikokeen tulokset vahvistivat epäilyni: minulle diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta.

Sittemmin alkoi taistelu veriarvojen pitämisestä sellaisina, että vointini pysyisi optimaalisena. Aluksi se onnistui lääkityksen saatuani hyvin, mutta sitten eräs lääkäri halusi kokeilla, korjaisiko vajaatoimintani itsensä ilman lääkitystä, jonka jälkeen lääkitys ei ole enää tehonnut samalla tavalla ja annosta onkin pitänyt nostaa joitakin kertoja. Lääkärit ovat sittemmin vaihtuneet koko ajan ja arvaamaton kilpirauhasen vajaatoimintani on johtanut useisiin keskenmenoihin, joista tuorein tapahtui kesäkuun alussa. Välillä mietin, saadaanko kilpirauhasarvojani enää jämähtämään paikoilleen vai jatkuuko elämäni tällaisena. Tämä sairaus on saanut minut tuntemaan itseni moninkertaisesti itseäni vanhemmaksi ja aiheuttanut minulle paljon surua ja vihaa. Välillä olen väsynyt taistelemaan hoidostani, jossa taas uusi lääkäri ei soita minulle laboratorion jälkeen niin kuin sovimme vaan lähettää tekstiviestillä kommenttinsa veriarvoista ottamatta huomioon vointiani ja sitten yllättyy, kun TSH alkaa nousta. Ja se lääkärin lähettämä tekstiviesti on tietysti sellainen, johon ei voi vastata.

Tämä ei ole se nuoruus, minkä aina luulin saavani. Halusin olla energinen nuori vaimo ja äiti, en surra keskenmenoja ja olla jatkuvasti vaihtuvien lääkäreiden armon alla.

Nimimerkki: auringonkukka, 22 vuotta

Vertaistarina on julkaistu Kilpi-lehdessä 3/2019.