Teksti: Sanna Lönnfors
Kilpirauhasen liikatoiminnalla eli hypertyreoosilla, jota sairastaa noin yksi prosentti suomalaisista, tarkoitetaan kilpirauhasen liialliseksi lisääntynyttä kilpirauhashormonituotantoa. Yleisimpiä syitä kilpirauhasen liikatoimintaan ovat Basedowin tauti, monikyhmystruuma sekä toksinen adenooma. Kilpirauhasen liikatoimintaa voidaan hoitaa tyreostaattisilla lääkkeillä, radioaktiivisella jodilla tai leikkauksella, jossa kilpirauhanen poistetaan osittain tai kokonaan. Näitä kolmea hoitomuotoa on käytetty jo vuosikymmenien ajan, eikä uusia mullistavia kilpirauhasen liikatoiminnan hoitomuotoja tällä hetkellä ole näköpiirissä.
Kilpirauhashormonit säätelevät elimistössämme aineenvaihduntaa, solujen kasvua sekä energiatuotantoa. Kun kilpirauhanen alkaa tuottaa liikaa kilpirauhashormoneita, päätyy niitä ylimäärä myös verenkiertoomme. Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi kiihdyttää aineenvaihduntaamme sekä elimistömme lämmöntuotantoa. Verenkiertomme joutuu käyttämään lähes koko kapasiteettinsa myös levossa, jolloin rasituksen sietokykymme heikkenee. Verenkierron ylikuormitus kohottaa verenpainetta ja altistaa rytmihäiriöille, ja jos potilaalla on ennestään sydänsairauksia, voi kilpirauhasen liikatoiminta hankaloittaa niitä.
Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että hypertyreoosia sairastaneilla potilailla on lisääntynyt riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin vielä kilpirauhashoidon päättymisen jälkeenkin. Jotkut tutkimukset ovat viitanneet myös lisääntyneeseen syöpäriskiin niillä hypertyreoosia sairastaneilla potilailla, joita on hoidettu radioaktiivisella jodilla. Aiemmat tutkimukset eivät kuitenkaan ole antaneet selvyyttä siihen, onko korkeampi riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin sekä tiettyihin syöpiin johtunut hypertyreoosin ja näiden sairauksien yhteisistä riskitekijöistä vaiko nimenomaan hypertyreoosista tai siihen käytetyistä eri hoitomuodoista. Tätä kysymystä selvitteli väitöstutkimuksessaan Long-Term Consequences of Previously Treated Hyperthryoidism syyskuussa Tampereen yliopistossa aiheesta väitellyt lääketieteen lisensiaatti, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Essi Ryödi. Aihetta tarjottiin Ryödille hänen erikoistuessaan sisätauteihin, ja se tuntui hänestä heti kiinnostavalta. Ryödi on myös itse työssään tavannut sydän- ja syöpäpotilaita, joilla on joskus aikaisemmin ollut Basedowin tauti.
Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hypertyreoosipotilaiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta sydän- ja verisuonisairauksiin ja syöpiin ennen ja jälkeen kilpirauhashoidon, ja lisäksi verrata sairastumisriskiä hypertyreoosin eri hoitomuotojen jälkeen. Väitöstutkimus tehtiin laajana vertailevana kohorttitutkimuksena, ja sitä varten tutkittiin kaikkia Suomessa vuosina 1986-2007 hypertyreoosin takia leikattuja potilaita (yhteensä yli 4000 potilasta) sekä Tampereen yliopistollisen sairaalan alueella radioaktiivista jodia hypertyreoosin hoidoksi saaneita (lähes 2000 potilasta). Potilaille etsittiin Väestörekisterikeskuksen kautta terveet ikä- ja sukupuolivakioidut verrokit.
Kilpirauhasen liikatoiminnan sairastaneiden potilaiden ja terveiden verrokkien vertailu osoitti, että sairastettu liikatoiminta lisäsi riskiä joutua sairaalahoitoon sydän- ja verisuonisairauksien vuoksi. Sairaalahoitoon joutumisen riski oli terveisiin verrokkeihin verrattuna koholla vielä jopa kahden vuosikymmenen ajan sen jälkeen, kun hypertyreoosipotilas oli saanut hoitoa radioaktiivisella jodilla (RAI) tai kilpirauhanen oli leikattu. Kilpirauhasen kokonainen tai osittainen poisto oli tehokkaampi sydän- ja verisuonisairauksien sairastuvuuden ja kuolleisuuden vähentämisessä kuin RAI-hoito, ja RAI:lla hoidetuilla potilailla oli yli kaksi kertaa korkeampi kuolleisuus sydän- ja verisuonisairauksiin kuin kilpirauhasen poistoleikkauksella hoidetuilla potilailla. Jodihoitoa seurannut kilpirauhasen vajaatoiminta merkitsi parempaa ennustetta. Ero eri hoitomuotojen välillä johtuu Ryödin mukaan siitä, että leikkaus on hoitona varsin välitön ja poistaa myös Basedowin tautiin liittyvän antigeenialtistuksen. RAI-hoidon jälkeen kestää pidempään, että tauti rauhoittuu, kun toimiva kilpirauhaskudos tuhoutuu pikkuhiljaa. Tutkimustuloksia ei kuitenkaan voi aivan suoraan verrata tosielämään, koska potilasvalinta eri hoitomuotojen välillä on erilainen.
Syövän ilmaantuvuuden ja syöpäkuolleisuuden riski kaiken kaikkiaan ei eronnut hypertyreoosin sairastaneilla ja terveillä verrokeilla, jotka olivat samanikäisiä ja samaa sukupuolta, mutta mahan ja hengitysteiden syöpiä kuitenkin esiintyi hypertyreoosia sairastaneilla enemmän. Liikatoiminnan hoitotapa ei vaikuttanut syövän ilmaantuvuuteen tai syöpäkuolleisuuteen. Hengitysteiden syöpien korkeampaan riskiin voi Ryödin mukaan vaikuttaa se, että tupakointi on riskitekijä niin hengitystiesyöville kuin hypertyreoosille. Mahasyövän riskiä hypertyreoosi puolestaan lisää, koska se vaikuttaa gastriinin tuotantoon mahassa. Myös RAI konsentroituu mahaan, mutta Ryödin tutkimuksessa myös leikatuilla potilailla oli suurempi riski sairastua mahan syöpiin. Niinpä RAI-hoito ei välttämättä ole ainoa tekijä, vaan esimerkiksi myös jodinpuute voi olla mahdollinen yhteinen riskitekijä.
Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempia käsityksiä siitä, että liiallinen kilpirauhashormonien määrä on ihmisen elimistölle haitallista. Ryödi toteaa, että väitöstutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, ettei sydän- ja verisuonisairauksien ja maha- ja hengitystiesyöpien lisääntynyt riski hypertyreoosin sairastaneilla potilailla liity niinkään liikatoiminnan hoitoon, vaan nimenomaan sairastettuun hypertyreoosiin sekä liikatoiminnan ja sydän- ja verisuonisairauksien tai liikatoiminnan ja tiettyjen syöpien yhteisiin riskitekijöihin, esimerkiksi tupakointiin, diabetekseen ja lääkitykseen. Tämä seikka korostaa kilpirauhasen liikatoiminnan tehokkaiden hoitokeinojen tärkeyttä.
Ryödi toteaa, että huolimatta siitä, mikä hoitomuoto liikatoimintapotilaalle valitaan, tulisi potilaita pitää hoidon päättymisen jälkeenkin korkean riskin potilaina, mitä tulee sydän- ja verisuonisairauksien ja tiettyjen syöpien riskiin. Niinpä hypertyreoosin sairastaneille potilaille tulisi järjestää pitkäaikaisseuranta näiden riskisairauksien suhteen ja myös huolehtia sen riittävästä toteutumisesta. Ryödi itse ei toimi perusterveydenhuollossa eikä siten osaa täysin sanoa, millä lailla tämä toteutuu, mutta hän toivoo, että tutkimustulokset osaltaan tekevät asian tiettäväksi lääkärikunnalle ja seuranta tehostuu.
Kilpirauhasen liikatoimintaa sairastaville tai sen aiemmin sairastaneille potilaille Ryödi lähettää terveiset, että kannattaa olla tietoinen asiasta ja hoitaa hyvin ne sydänsairauksien ja syövän riskitekijät, joihin itse pystyy vaikuttamaan: liikkua paljon, lopettaa tupakointi ja huolehtia painonhallinnasta ja terveellisestä ruokavaliosta sekä riittävästä jodinsaannista.
Essi Ryödi työskentelee TAYS Sydänsairaalassa Tampereella kardiologian erikoislääkärinä. Artikkeli perustuu Essi Ryödin väitöstutkimukseen ja haastatteluun.
Artikkeli on julkaistu aiemmin KILPI-lehdessä 4/2019.