Kilpirauhasen liikatoimintaa esiintyy Suomen väestössä noin 1 %:lla.
Kilpirauhanen on noin 25 grammaa painava rauhanen, joka sijaitsee kaulalla kurkunpään alapuolella. Se tuottaa kilpirauhashormonia, joka on keskeinen elintoimintoja ylläpitävä hormoni. Liikatoiminnassa kilpirauhashormonien pitoisuus on lisääntynyt veressä ja kudoksissa.
Kilpirauhanen erittää kilpirauhashormoneja, joista tärkeimmät ovat tyroksiini T4 ja trijodityroniini T3. T4 sisältää neljä jodiatomia ja T3 sisältää kolme jodiatomia. Kilpirauhashormonien erityksen säätely tapahtuu aivolisäkkeen kilpirauhasta säätelevän hormonin TSH (= engl. Thyroid stimulating hormone) vaikutuksesta.
Liikatoiminnassa T4 ja T3 nousevat ja TSH-reseptorivasta-aineet laskevat mittaamattomaksi (usein S-TSH < 0,05).
LIIKATOIMINNAN SYYT
Tavallisin kilpirauhasen liikatoiminnan syy on Basedowin eli Gravesin tauti (80%). Saksalainen lääkäri Carl von Basedow kuvasi taudin vuonna 1840, mutta irlantilainen lääkäri Robert Graves oli myös havainnut sen jo vuonna 1835.
Muita syitä ovat liikatoimiva kyhmystruuma (ns. myrkkystruuma) sekä yksittäinen liikatoimiva kilpirauhaskyhmy.
Myös kilpirauhastulehduksiin voi liittyä ohimenevä liikatoimintavaihe.
Jotkut lääkkeet kuten amiodaroni, lithium tai jodipitoiset röntgenvarjoaineet voivat aiheuttaa hypertyreoosia.
Basedowin taudissa veressä esiintyy vasta-aineita, jotka aivolisäkkeen toiminnasta riippumatta kiihdyttävät kilpirauhasen soluja erittämään tyroksiinia. Kuitenkin myös jarruttavia vasta-aineita voi esiintyä samanaikaisesti.
LIIKATOIMINNAN OIREET
- Väsymys
- Hikoilu, alentunut lämmönsieto, jano
- Lämmin kostea iho
- Lisääntynyt ruokahalu, mutta usein painon lasku, vilkastunut suolen toiminta
- Sydäntykytys, rytmihäiriötaipumus, varsinkin eteisvärinä
- Hermostuneisuus, unettomuus
- Käsien vapina
- Hauraat helposti irtoavat hiukset
- Hengenahdistus
- Suurentunut kilpirauhanen (=struuma)
- Lihasheikkous
Silmäoireet, joita esiintyy Basedowin taudissa, mutta ei yleensä muissa liikatoiminnoissa
- Luomiturvotus, kyynelvuoto
- Sidekalvotulehdus: Valonarkuus, kirvely, roskantunne
- Kaksoiskuvia, kipeät silmienliikkeet
- Ulospäin pullistuvat silmät
Basedowin taudissa silmäoireet voivat esiintyä samaan aikaan kuin liikatoiminta, sitä ennen tai sen jälkeen, ja joskus jopa ilman oireita kilpirauhasesta. Silmäoireet johtuvat silmien takana olevan pehmytkudoksen sekä silmälihasten tulehduksesta.
Tupakanpoltto voi pahentaa silmäoireita Basedowin taudissa ja jopa aiheuttaa taudin puhkeamisen!
LIIKATOIMINNAN HOITO
Kilpirauhasen liikatoimintaa voidaan hoitaa kolmella eri tavalla: Lääkkeillä, radiojodilla tai leikkauksella. Hoitovalinnasta päätetään yhdessä lääkärin kanssa. Hoidon valintaan vaikuttaa kilpirauhasen koko, rakenne, potilaan ikä, silmäoireet ja muut sairaudet.
Lääkehoito
Hypertyreoosin lääkehoitoon käytetään kilpirauhashormonien tuotantoa estäviä lääkkeitä eli tyreostaatteja. Suomessa pääasiallisesti käytetty lääke on karbimatsoli (Tyrazol).
Sivuvaikutuksena saattaa esiintyä veren valkosolujen väheneminen ja jopa katoaminen, oireena voi tällöin olla kuume tai kurkkukipu. Jos nämä oireet ilmaantuvat Tyrazol-hoidon aikana, on heti otettava yhteyttä lääkäriin. TSH, T4V ja valkosoluja seurataan 2-3 kuukauden välein.
Estäviä lääkkeitä käytetään yleensä 1 -1,5 vuotta.
Tyreostaattihoitoa annetaan raskaana oleville, lapsille, jos kilpirauhanen on pieni tai jos potilaalla on silmäoireita.
Oireita voidaan lievittää beetasalpaajilla, jotka rauhoittavat sydäntä. Myös muita rauhoittavia lääkkeitä voidaan käyttää ohimenevästi.
Radiojodihoito
Ensisijainen hypertyreoosin hoito on Suomessa radiojodihoito. Tämä hoito on kilpirauhaseen kohdistuva radio-isotooppihoito, joka tuhoaa kilpirauhassoluja ja liikatoiminta sammuu. Jos liikatoiminta uusiutuu lääkehoidon tai leikkauksen jälkeen, annetaan yleensä radiojodia. Jos potilas on raskaana tai hänellä on vakavia silmäoireita, radiojodia ei anneta.
Useimmiten hypertyreoosi vaimennetaan ensin tyreostaattilääkityksellä, mutta jos hypertyreoosi on hyvin lievä, radiojodihoito voidaan toteuttaa ainoastaan beetasalpaajasuojassa. Tyreostaattilääke lopetetaan radiojodihoidon jälkeen asteittain. Radiojodi poistuu elimistöstä täysin noin kahdessa viikossa. Hoidon jälkeen on syytä välttää muutaman päivän ajan läheistä kontaktia pikkulasten kanssa. Raskaus on mahdollinen 3 – 6 kk:n kuluttua radiojodihoidosta.
Kilpirauhastoimintakokeita on seurattava, koska radiojodihoidon jälkeen seuraa usein kilpirauhasen vajaatoiminta.
Leikkaushoito
Leikkaushoitoa harkitaan tilanteessa, jossa kilpirauhanen on suuri ja/tai kyhmyinen ja ahtauttaa henki- tai ruokatorven. Leikkauksessa poistetaan suurin osa kilpirauhasesta.
Leikkauksen jälkeen liikatoiminta voi joskus uusiutua, mutta leikkaus voi myös johtaa vajaatoimintaan. Tilannetta on tarkkailtava leikkauksen jälkeen otettavilla kilpirauhasen toimintakokeilla.
Joskus leikkauskomplikaationa esiintyy äänihuulen halvaus ja käheys. Myös lisäkilpirauhasten toiminta voi häiriintyä, jolloin tarvitaan jatkuvaa D-vitamiini- ja kalsiumlääkitystä.
LL Ulla Slama, tekstit
Dos. Pasi Salmela, OYS, endokrinologian asiantuntija
Haluatko tietää lisää kilpirauhasen liikatoiminnasta? Katso oheinen Ulla Slaman luento.