Kuulluksi tuleminen hoidossa on tärkeää

Julkaistu Kilpi-lehdessä 1/2017
Teksti ja kuva: Jutta

Pitkä, kuuma kesä
En muista oliko kesä 2013 oikeasti erityisen kuuma vai ei. En ole koskaan ollut kesän ystävä. Nyt kuitenkin olo oli erityisen tukala. Ahdisti. Öisin oli vaikea nukkua. Valvoin. Heräilin pahimmillaan vartin välein. Hikoilutti.  Olen aina ollut nopeatempoinen ihminen, mutta nyt puhe valui suustani ulos jatkuvana virtana ja sekoilin sanoissani. Puhetapa oli lähes maaninen. Tutut sanat unohtuivat ja vaihdoin puheenaihetta kesken lauseen. Olo oli ärtynyt ja odotin vain syksyä ja helpotusta.
Elokuu tuli, eikä mikään ollut yhtään paremmin. Työpaikalla yritin säätää ilmastointilaitetta aina vain kylmemmälle ja työnteko oli hankalaa kun vartin välein piti päästä vessaan. Ystävän kanssa kävelyllä käynti muuttui sisäiseksi kamppailuksi kun pissatti koko ajan vaikka juuri oli käynyt vessassa. Kesken lenkin joutui käymään kotona eikä vessakäynti helpottanut oloa yhtään. Janottikin ja oli nälkä jatkuvasti. Hengästytti puhuessa. Mieli oli levoton. Ystävä ilmaisi huolestuneisuutensa ja kehotti käymään lääkärissä.

Diabetes? Vaihdevuodet?
Varasin ajan yksityiselle ja koska tauoton pissahätä oli hieman noloa, valitsin kahdesta lääkäristä sen, joka oli nainen. Olisi helpompi jutella. Vastaanotolla kerroin epäileväni diabetesta ja vaihdevuosia. Mikä sitä muukaan saisi jatkuvan janon ja pissahädän sekä sisältä hehkuvan kuumuuden tunteen aikaiseksi? Selitin asiaani huitoen samalla ilmaa käsilläni ja vaihdoin jatkuvasti asentoa tuolissa, koska olo oli levoton. Lääkäri kuunteli rauhassa ja kyseli kaikenlaista. Kysyi, oliko verenpaineen kanssa ollut mitään ongelmia ja kerroin sen olleen aina aikaisemmin loistava, jopa hieman matalan puoleinen. Mittaustulos näytti muuten samaa kuin aina ennenkin mutta pulssini oli poikkeuksellinen. Hyvin korkea lepopulssiksi, 140. Lääkäri tiedusteli, oliko kilpirauhastani tutkittu koskaan, ja vastasin, ettei ole ollut tarvetta. Nyt kuitenkin olisi hyvä sulkea pois myös mahdollinen kilpirauhashäiriö. Sopii. Ihan sama, kunhan syy löytyy. Verikokeita otettiin reippaammin ja kävin sydänkäyrässä.
Seuraavana päivänä lääkäri soitti ja käski tulla takaisin vastaanotolle hetimiten. Kilpirauhasarvot olivat pahasti pielessä ja minulla oli raju kilpirauhasen liikatoiminta. Lääkitys pitäisi aloittaa heti.
Oli 17.9.2013 ja täytin samana päivänä 41 vuotta. Apteekista hain Tyrazolia kilpirauhasen hillitsemiseen ja beetasalpaajaa rauhoittamaan sydäntä. Kilpirauhanen ultrattiin myöhemmin, mutta mitään hälyttävää ei löytynyt.

Mikä ihmeen liikatoiminta?
Kilpirauhasen vajaatoiminnasta olin kyllä kuullut, mutta liikatoiminta oli ihan vieras asia. Lääkäriltä sain tietoa asiasta mielestäni hyvin. Hoitovaihtoehdot käytiin läpi ja sovittiin, että lääkityksellä mennään, koska lääke tuntui purevan hyvin. Googlasin tietoa lisää ja löysin Facebookista kilpirauhassairaille tarkoitettuja ryhmiä, joihin liityin. Oireista jatkuva pissahätä ei meinannut hellittää millään ja sain siihen erillisen lääkkeen, joka auttoikin todella hyvin jonkin aikaa. Kun oireet palasivat, kävin jatkotutkimuksissa urologilla ja lopulta virtsarakon tähystyksessä, jossa suljettiin pois muita syitä. Lääkitystä muutettiin paremmaksi.
Kilpirauhaskokeissa kävin noin kuukauden välein, aluksi jopa tiheämpään. Lääkärin kanssa synkkasi todella hyvin. Tuntui, että minusta pidetään huolta. Joulun jälkeen olin jo vajaatoiminnalla lääkityksen johdosta ja lääkitystä säädettiin toistuvasti paremmaksi. Reagoin todella herkästi lääkkeeseen, joten annossäätö oli aikamoista viilaamista. Jossain vaiheessa Tyrazolin rinnalle otettiin Thyroxin tasaamaan tilannetta. Kesä meni huomattavasti mukavammin kuin edellinen. Syksyllä lääkitystä oli syöty jo vuosi ja arvot olivat olleet hyvät jo aikansa. Lääkitys purettiin hiljalleen. Tiesin että 50 % tapauksista liikatoiminta uusii jossain välissä. Nähtäväksi jäisi, kumpaan 50 % minä kuuluisin.
Tuli kevät. Vähän tykytteli. Janotti. Pissahätä palasi lääkkeestä huolimatta. Taisin tietää jo kun menin kontrolliin. Uusihan se ja rajumpana kuin edellisellä kerralla. Puoli vuotta olin oireeton ja sitten taas sama rumba. Lääkkeet heti käyttöön. Koko sairauden aikainen ainoa sairasloma, kolme päivää, sydänoireiden vuoksi. Tällä kerralla kiireellinen lähete endokrinologille.

Radiojodi vai leikkaus?
Kesäkuussa 2015 oli ensimmäinen käynti. Vasta-aineet koholla. Diagnoosi tarkentui Basedowiksi. Lääkärin mielestä kilpirauhasen tuhoaminen radioaktiivisella jodilla hoitaisi asian pois päiväjärjestyksestä. Lopputuloksena olisi vajaatoiminta jota olisi kuulemma helpompi hoitaa. Itse halusin kuitenkin kokeilla uudelleen lääkitystä, sillä edellisellä kierroksella olin kokenut sen toimivaksi. Hoitosuunnitelma laadittiin lääkityksen varaan. Verikokeita otettiin harvoin, noin kolmen kuukauden välein. Puhelut tuloksista olivat lyhyitä ja hankalasti kesken työpäivää, jolloin voinnista ja muusta ei oikein ehtinyt puhua. Lääkeannostuksia säädettiin välillä rajustikin, vaikka aikaisempi kokemus oli, että reagoin herkästi. Vointi vaihteli laidasta laitaan. Jatkoin rinnalla hoitokontaktia myös yksityisellä, sillä tuntui, etten tule kuulluksi kunnallisella puolella. Kaipasin aikaisemmin hoitaneen lääkärin tukea asioitteni kanssa.
Endokrinologin kanta hoidosta oli selvä. Jokainen harvoista puheluista sisälsi toteamuksen siitä, että vaikea on hoitaa joten radiojodi on edessä jossain välissä varmasti. Omasta mielestäni vaikeus tuli vain siitä, ettei kommunikaatio pelannut. Kontaktit olivat harvassa ja yhteistä säveltä ei löytynyt. Kun olin jälleen vuoden syönyt Tyrazolia, ilmoitti lääkäri että syyskuuhun mennessä minun pitäisi päättää otanko radiojodin vai poistetaanko kilpirauhaseni. Etsin tietoa vaihtoehdoista, hyvistä ja huonoista puolista. Koko ajan tuntui, etten mitään radikaalia tai lopullista toimenpidettä halua. Luin henkilöistä jotka olivat jatkaneet Tyrazolin syömistä pienellä annostuksella pidempään kuin normaali hoitosuositus on. Lääke toimisi näin estolääkkeenä siinä vaiheessa kun liikatoiminta muuten olisi saatu kuriin, mutta olisi todennäköistä että lääkkeen lopetuksen jälkeen oireet palaisivat. Olisiko tämä vaihtoehto?

Tyrazol estolääkityksenä
Tuli syyskuu ja palasin lääkäriin. Jännitin endokrinologin tapaamista kovasti. Olin miettinyt moneen kertaan, miten asiani esittäisin. Minut kutsuttiin huoneeseen. Lääkäri olikin aivan eri henkilö kuin aikaisemmin. Kunnollisen keskustelun jälkeen sain tietää, ettei estolääkitykselle ollut kohdallani mitään lääketieteellistä estettä. Yleinen hoitotapa se ei ole, mutta mahdollinen. Hoitoni tosin ei enää kuuluisi kunnalliselle sektorille ja siirtyisin takaisin yksityiselle. Olin huojentunut. Lisäksi sain tietää, että jos tilanne myöhemmin vaatisi, kilpirauhaseni tuhottaisiin lopullisesti.
Olo on hyvä. Vielä ei ole ollut mitään syytä katua päätöstä. Verikokeiden tulokset ovat kunnossa ja lääkityksen tarve vähäinen. Tuttu, mukava lääkäri jatkaa hoitamistani. Tulen taas kuulluksi. Koen että olen hyvissä käsissä. On kulunut kolme vuotta ja kolme kuukautta liikatoiminnan toteamisesta, ja vaikka välillä olen ollut tämän taudin kanssa rähmälläni, niin nyt tulevaisuus näyttää valoisalta.

Takaisin ylös