Teksti: Sanna Lönnfors
Turun yliopistossa tammikuun 2018 alussa tohtoriksi väitelleen lääketieteen lisensiaatti Ville Langénin väitöstutkimuksessa selvitettiin kilpirauhasta stimuloivan hormonin eli TSH:n pitoisuuden yhteyttä sydän- ja verisuonisaurauksien riskitekijöihin ja määritettiin uusi viitealue TSH:lle. Väitöskirjan tutkimusaineisto perustui laajaan, yli 8000 henkilöä käsittäneeseen väestötutkimukseen.
Uusi viitealue TSH:lle
Kilpirauhasta stimuloivan hormonin TSH:n pitoituus on tärkein verikoe diagnosoitaessa tavallisimpia kilpirauhasen toimintahäiriöitä; sen viitealue on ratkaisevassa asemassa kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminnan diagnostiikassa. Ville Langénin väitöstutkimuksessa määritettiin TSH:lle uusi viitealue, 0,4-3,4 mU/l. Uuden viitealueen yläraja on noin 1,0 mU/l matalampi kuin Suomessa ja muuallakin maailmassa tavallisesti käytössä oleva yläraja. Langén kuitenkin huomauttaa Turun yliopiston tiedotteessa, että kilpirauhashoidon aloittamisen tulee aina perustua potilaan kokonaisvaltaisen tilanteen arvioon ja maailmalla hyväksyttyihin hoitokäytäntöihin; pelkkää verikokeella todettavaa viitealueen ulkopuolella olevaa TSH-pitoisuutta ei yksinään voi automaattisesti pitää perusteena hoidon aloitukselle.
Eri laboratorioissa käytössä olevat viitealueet voivat vaihdella. Esimerkiksi HUSLAB:issa käytössä oleva matalampi yläviiteraja perustuu Langénin mukaan NORIP-tutkimusaineistoon, jossa käytössä oli eri analysaattori kuin väitöstutkimuksessa, jolloin pieniä, muutaman desimaalin eroja voi esiintyä. Langén suositteleekin, että sellaisissa suomalaisissa laboratorioissa, joissa käytetään nimenomaan väitöstutkimuksessa käytettyä Abbot Architect ci8200 -analysaattoria, olisi hyvä käyttää tutkimuksessa määritettyä viitealuetta. Langén huomauttaa, että viiteaihealue on hyvin monimutkainen, ja käytettävän viitealueen pitäisi lähtökohtaisesti olla kussakin laboratoriossa käytetyn TSH:n määritysmetodin mukainen.
TSH-pitoisuuden erot ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät
Langén havaitsi tutkimuksessaan myös vähäisiä yhteyksiä TSH-pitoisuuden eroilla ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöillä. Esimerkiksi 1 mU/l:n TSH-pitoisuuden nousu oli yhteydessä 0,5 mmHg:n verran korkeampaan alaverenpaineeseen, tosin vain miehillä. Niillä tutkittavilla, joiden TSH-pitoisuus oli korkea, mutta vielä viitealueen sisällä, esiintyi verenpainetautia todennäköisemmin kuin sellaisilla tutkittavilla, joiden TSH-pitoisuus oli matala ja viitealueen rajoissa. Yhdentoista vuoden seurannan aikana TSH:n ei kuitenkaan todettu ennustavan verenpainetaudin ilmaantumista. Vastaavanlaisia vähäisiä yhteyksiä löytyi myös TSH:n ja valtimotautiriskiä lisääviin LDL-kolesteroliin, kokonaiskolesteroliin ja triglyserideihin; näitäkään yhteyksiä ei kuitenkaan havaittu yhdentoista vuoden seurannassa.
Langénin tutkimuksen mukaan kuolleisuus oli pienintä niillä tutkituilla, joilla TSH-pitoisuus oli viitealueella ja kilpirauhanen toimi siis todennäköisesti normaalisti. Jo subkliinisellä (lievällä, piileväoireisella) kilpirauhasen vajaatoiminnalla havaittiin hienoinen yhteys suurentuneeseen sydänperäisen äkkikuoleman riskiin, joskin yhteys oli niin vähäinen, ettei kilpirauhasen lieviä toimintahäiriöitä sairastavilla ole syytä huoleen. Lisäksi subkliinisen kilpirauhasen vajaatoiminnan määritelmä on hyvin suurpiirteinen: jos T4-V on viitealueella, täyttää periaatteessa mikä tahansa suurentunut TSH-arvo subkliinisen vajaatoiminnan kriteerit, oli se sitten 6 tai 16 mU/l.
TSH:n ja valtimotautiriskin välillä ei todettu yhteyksiä, eikä tutkimuksessa myöskään saatu selville suurentuneen kuolemanriskin tarkempaa mekanismia. Aiemmissa tutkimuksissa kilpirauhasen vajaatoimintaan on yhdistetty sidekudoksen lisääntynyttä kasvua sydämessä, ja Langén toteaa, että tämä mahdollinen yhteys saattaisi ensinnäkin selittää väitöskirjatutkimuksen tuloksia ja lisäksi tarjota uusia tärkeitä kysymyksiä jatkotutkimuksiin tulevaisuudessa.
Riskirajojen määrittämisen vaikeus
Väitöskirjatutkimuksessa ei pystytty määrittämään poikkeavan suuren TSH:n riskirajaa sydän- ja verisuonisairauksien suhteen, sillä otos oli siihen liian pieni, vaikka tuhansia tutkittiinkin. Langén kertoo, että kymmeniä tuhansia tutkittavia kattaneessa kansainvälisessä meta-analyysissä on aiemmin havaittu, että subkliiniseen vajaatoimintaan liittyy suurentunut tiettyjen sydän- ja verisuonisairauksien riski silloin, kun TSH-pitoisuus ylittää 10 mU/l:n rajan.
Myös kilpirauhasen liikatoimintaa tutkittiin, mutta liikatoiminta on vajaatoimintaa harvinaisempaa. Vaikka tutkimusaineisto siis kattoi useita tuhansia tutkittavia, saattoi se silti olla liian pieni liikatoimintaan liittyvien riskien havaitsemiseksi – etenkin, koska tilastoja sekoittivat sellaiset tekijät kuin ikä. Langénin mukaan tulokset viittasivat lopulta vähäiseen yhteyteen myös liikatoiminnan ja kokonaiskuolleisuuden välillä, mutta tutkimus ei pystynyt myöskään liikatoiminnan suhteen ottamaan kantaa TSH:n riskirajaan eli siihen, kuinka matalaan TSH-arvoon voisi liittyä suurentunut kuolleisuuden riski. Langén painottaakin, että laajempia jatkotutkimuksia tarvitaan TSH:n riskirajojen määrittämiseksi.
Ville Langén työskentelee Turun kaupunginsairaalassa sekä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sisätautien ja geriatrian erikoislääkärinä.
Artikkeli on julkaistu alunperin KILPI-lehdessä 2/2018.