Pieni rauhanen, joka voi aiheuttaa paljon harmia

Mian tarina
(Artikkeli julkaistu Kilpi-lehdessä 3/2011)

Kerron tarinani, koska mitä enemmän sairaudesta puhutaan, sitä helpommin se tunnistetaan. Aiheesta kertominen ja asioiden uudestaan läpi käyminen on raskasta, mutta myös antoisaa ja omia ajatuksia selvittävää.

Viime vuosina aloin tuntea, että koko maailma menee ohitseni, enkä saanut siitä enää mitenkään kiinni. Ihmiset puhuivat ihan liian nopeasti. En ehtinyt ottaa osaa keskusteluihin. Hermostutti ja keskittymiskyky oli nollassa. Ajatus ei kulkenut ja sain jatkuvasti pakottaa itseni saamaan jotain aikaiseksi. Olin ahdistunut ja kiukkuinen.

Monet ihmiset kaikkosivat ympäriltäni ja loppujen lopuksi aloin itsekin vetäytyä heidän seurastaan, koska olin aivan liian väsynyt ymmärtämään mistä kaikessa omituisuudessani oli kysymys. Muistan mieheni kerran sanoneen, että olen kuin enkeli, jolla on pienet sarvet. Luulin itse sairastavani masennusta, mutta en halunnut mennä lääkäriin nähtyäni lapsuudessa äidin depression liian läheltä. Päätin selvitä omastani kotikonstein.

Mies kovilla, tuki silti

Olen onnekas, koska sain niin paljon tukea aviomieheltäni, enkä joutunut olemaan sairauteni kanssa ihan yksin. Hän oli kovilla, koska ei ymmärtänyt mikä minua vaivaa ja oli loppujen lopuksi se joka sai kärsiä eniten. Monet tutut ja kaverit kaikkosivat, kun vaikeudet alkoivat. Onneksi eivät sentään kaikki ja osa ystävistä piti yhteyttä, vaikka ihmettelivätkin kovasti mikä minulla on.

Psyykkisten oireiden lisäksi hiukseni alkoivat oheta ja painoni nousta. Vaikka kuinka yritin urheilla ja vähentää syömistä, niin tuntui, etten saa painoani pysymään kurissa, enkä oikein jaksanut enää liikkuakaan. Inhosin sitä, koska olen yrittänyt olla urheilullinen. Masennuin niin, etten lopulta jaksanut enää muuta kuin välttämättömät päivittäiset toiminnot, tai oikeastaan en enää niitäkään. Tältä se kaikki tuntui ja sitä jatkui pahenevasti vuoteen 2010 saakka, jolloin koko oirevyyhti alkoi selvitä, enkä tuolloin enää tajunnut miten vakavasti sairas olin.

Onneksi sairauteen kuului muitakin oireita kuten kuukautisten poisjääminen, aineenvaihdunnan hidastuminen, ihon kuivuminen sekä jatkuva paleleminen. Aluksi perustelin itselleni näitä jollain luonnollisella selityksellä. Loppujen lopuksi kuukautisten poisjääminen ja lapsettomuus ajoivat minut tutkimuksiin, joissa kilpirauhassairautta alettiin epäillä ja sain lähetteen tarkempiin sisätautitutkimuksiin.

En ole enää kävelevä haamu

Nyt reilun vuoden lääkityksen jälkeen olo on tasapainoinen. En ole enää kävelevä haamu ja jaksan pitää taas huolta itsestäni. Painoni on laskenut takaisin liki entiselleen. Hiukseni kasvavat vähitellen takaisin ja elämänilo sekä ajatuksen toimiminen jaksavat hämmästyttää minut päivästä toiseen.

Kilpirauhasen sairauksille on perinnöllinen alttius, vaikka myös ympäristötekijät, kuten säteily voivat laukaista sairauden. Uuden tutkimustiedon valossa kilpirauhasen toiminnalla on yhteyttä myös psyykkisiin sairauksiin. Edesmenneellä äidilläni diagnosoitiin maanisdepressiivinen oireyhtymä ollessani vasta pieni lapsi. Mikä kunkin geenin aktivoi, sitä ei vielä tiedetä.

Elämä kertaheitolla uusiksi

Vuosia sitten elin itsekin aika “maanisen” vaiheen jolloin laitoin kaiken elämäni kertaheitolla uusiksi. Silloin minulla tuntui olevan voimia ihan mihin vaan. Muutin pitkäaikaisen parisuhteeni, työni, ihmissuhteeni, laihduin, valvoin ja juhlin.

Joskus niihin aikoihin oli vaihe, jolloin kaulani alueen imusolmukkeeni olivat turvoksissa viikkoja. Luulin sitä ensin flunssaksi. Sittemmin turvotuksen jatkuessa imusolmukkeet tutkittiin ultraäänellä ja niistä otettiin ohutneulanäytteet. Myös kilpirauhasarvoni kontrolloitiin uskoakseni tuossa yhteydessä, mutta tutkimuksia ei jatkettu. Olin helpottunut, koska olin pelännyt jotain vakavaa ja asia unohtui monien isojen elämänmuutosten keskellä. Sairastuin tuolloin melko varmasti autoimmuunityreoidiittiin.

Hyvää elämää

Tästä sairaudesta huolimatta voi elää ihan hyvää elämää. Lääkitys on loppuelämäksi. Hyvä puoli on se, ettei lääke ole kallis, eikä siitä tule pahoja sivuvaikutuksia. Katson tulevaisuuteen iloisin mielin, sillä uskon elämällä olevan vielä paljon annettavaa.

Toivon uuden tutkimustiedon lisäävän ymmärrystämme kilpirauhassairauksista, joista kärsii yllättävän moni tietämättään. Oirekuvan kirjavuuden vuoksi monia hoidetaan väärin perustein esimerkiksi depressiolääkkeillä.

Erityisesti toivon suomalaisiin tutkimuskäytäntöihin muutosta, jotta kilpirauhaskokeet otettaisiin rutiininomaisesti vaikkapa työterveyshuollossa, eikä tarvittaessa, kuten käytäntö on nyt. Tiedän, että monissa maissa kilpirauhaskokeet kuuluvat rutiinikokeisiin.

Diagnoosi:  autoimmuunityreoidiitin pohjalta kehittynyt kilpirauhasen vajaatoiminta

Takaisin ylös