Haemme Kilpirauhasliiton Opet ja Opit -hankkeeseen uudenlaisia vapaaehtoisia, Kilpiluotseja. Kilpiluotsien tehtävänä on toimia kilpirauhassairaiden hyvinvointia edistävän, luotettavan tiedon sanansaattajina sosiaalisessa mediassa.
Mitä ovat Kilpiluotsit ja mitä Kilpiluotsin tehtäviin kuuluu?
Kilpiluotsit tehostavat Kilpirauhasliiton verkkoviestintää. Kilpiluotsit toimivat pääasiassa omilla somealustoillaan. Ideana on, että Kilpiluotsit voivat esimerkiksi jakaa eteenpäin Kilpirauhasliiton julkaisuja omilla tileillään tai he voivat tuottaa omiin kanaviinsa sisältöä kilpirauhassairauksiin liittyen postaus- tai videomuodossa.
Kilpiluotsi voi myös levittää luotettavaa tietoa esimerkiksi Facebook-vertaisryhmissä. Kilpiluotsi voi myös esimerkiksi kirjoittaa blogitekstejä aiheeseen liittyen omalle blogialustalleen.
Kilpiluotsin tehtävästä on mahdollista muokata hyvin omannäköinen ja tehtävää voi toteuttaa omien aikataulujen ja resurssien mukaisesti. Kilpiluotsien toimintaa koordinoi hankkeen pääsomelähettiläs, jolta Kilpiluotsit saavat tukea ja apua tehtävässä toimimiseen.
Kilpiluotseilta ei odoteta terveysalan koulusta tai ammattitaitoa. Heidän tehtävänään on välittää luotettavaa tietoa sekä kertoa omia kokemuksiaan ja antaa siten vertaistukea. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden kuten lääkäreiden ja hoitajien tehtäväksi jää potilaan hoitaminen.
Miksi Kilpiluotsiksi kannattaa ryhtyä?
Kilpiluotsina voit osallistua merkitykselliseen vapaaehtoistoimintaan mistä päin Suomea tahansa. Pääset keskustelemaan sinulle tärkeistä aiheista ja auttamaan muita kilpirauhassairauksien kanssa kamppailevia.
Kilpiluotsina saat käyttöösi kattavan perehdytys- ja tukimateriaalin. Taustatukea hankkeeseen tuo myös moniammatillinen asiantuntijaverkosto, johon kuuluvat lääketieteen, psykologian, liikunnan ja ravitsemuksen asiantuntijat.
Kilpiluotsien toimintaa koordinoi hankkeen pääsomelähettiläs, joka tukee ja avustaa Kilpiluotsien toimintaa. Pääsomelähettiläs perustaa Kilpiluotseille ryhmän, jossa on mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavia asioita ja pitää yhteyttä muihin Kilpiluotseihin.
Kilpiluotseille järjestetään myös vuotuinen lähitapaaminen, jossa saa lisäoppia ja -tukea Kilpiluotsina toimimiseen.
Kilpiluotsina opit siis varmasti itsekin lisää kilpirauhassairauksista!
Miten Kilpiluotsiksi voi hakea?
Jos kiinnostuit, katso alla oleva lyhyt video, jossa hankkeen viestintäkoordinaattori Leena Rechardt ja pääsomelähettiläs Iida Koivula kertovat lisää hankkeesta ja Kilpiluotsi-toiminnasta!
Voit hakea mukaan laittamalla sähköpostia osoitteeseen leena.rechardt@kilpirauhasliitto.fi
Saat paluupostina lomakkeen, jossa voit kertoa tarkemmin itsestäsi ja kiinnostuksen kohteistasi Kilpiluotsina.