Teksti ja kuva: Ansku
Olen 23-vuotias yliopisto-opiskelija ja sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa seitsemän vuotta. Minun tarinani alkaa yläasteelta, jolloin aloin huomata ihossani vaaleampia kohtia. Olin sairastunut perinnölliseen autoimmuunisairauteen, vitiligoon. Usean eri lääkärikäynnin jälkeen aloitettiin myös kilpirauhasarvojeni seuranta, sillä nämä kaksi autoimmuunisairautta esiintyvät usein yhdessä. Tyreotropiiniarvoni alkoivatkin kohota. Lopulta, kun myös vapaan tyroksiinin arvot olivat viitearvojen ulkopuolella, aloitettiin tyroksiinilääkitys. Tämä tapahtui noin vuoden kuluttua vitiligodiagnoosista, ja olin juuri siirtynyt urheilulukioon. Kilpaurheilin ja päiväni olivat pitkiä, mutta muistan silti olleeni hyvin energinen ja muutenkin hyvinvoiva, kun lääkitys aloitettiin. Olin ihmeissäni, sillä tiesin kunnolla vain, että tätä lääkettä syödään nyt sitten koko loppuelämä. En ymmärtänyt sairautta kunnolla ja olin vihainen lääkityksestä, sillä koin voivani täysin normaalisti.
Sekaisin hiustenlähdöstä
Tietoisuuteni sairaudesta on kuitenkin lisääntynyt vuosien varrella, kun olen saanut osakseni myös vaikeita vajaatoiminnan oireita. Usean vuoden ajan veriarvojani ja lääkitystäni tarkkailtiin. Satunnaisesti annosta myös nostettiin. Olin edelleen kuitenkin oireeton. Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin oikeasti kuinka inhottava sairaus kilpirauhasen vajaatoiminta voi olla. Oireeni alkoivat joulun alla runsaalla hiusten lähdöllä. Lisäksi koin muita oireita, kuten väsymystä, jotka kuitenkin jäivät hiustenlähdön varjoon. Hiustenlähtö sai minut aivan sekaisin. Tarkkailin ja vedin hiuksiani jatkuvasti. Oli myös kertoja, kun laskin yksitellen, kuinka monta hiusta minulta lähti esimerkiksi suihkussa. Omat oireeni saivat minut myös pakkomielteisesti tarkkailemaan muiden hiustenlähtöä. En osannut epäillä syypääksi kilpirauhastani. Kävin näyttämässä päänahkaani ihotautilääkärillä, eikä sieltä löytynyt mitään vikaa. Menin myös YTHS:n lääkärille, joka määräsi minut verikokeisiin. Kilpirauhasarvoni olivat selvästi koholla ja lääkitystäni alettiin nostamaan. Muutaman kuukauden jälkeen hiustenlähtöni alkoi rauhoittua ja muutenkin olo koheni. En enää tarvinnut päiväunia yhdeksän tunnin yöunien lisäksi. Myös mieleni oli kirkkaampi ja onnellisempi.
Ongelmat ei kuitenkaan loppuneet tähän. Jostain syystä veriarvoni huononivat uudestaan. Loppujen lopuksi lääkitystäni nostettiin reilu vuoden sisään kolme kertaa ja ravasin lähes joka kuukausi verikokeissa. Muistan olleeni tuona aikana epätoivoinen tilanteessani. Eikö tämä koskaan tasaannu? Olen sairastanu tätä jo viisi vuotta, mitä nyt yhtäkkiä tapahtuu? Minulla oli onneksi aivan ihana lääkäri, joka ymmärsin huoleni ja yritti parhaimpansa mukaan helpottaa ahdistustani tilanteesta. Kävin muun muassa kilpirauhasen ultraäänitutkimuksessa, joissa selvisi kilpirauhaseni olevan pieni ja surkastunut, mikä on ilmeisesti yleistä vajaatoiminnassa. Lisäksi kilpirauhasvasta-aineeni olivat todella korkeat, mikä tarkoitti, ettei tilanne kilpirauhasessani ole vielä tasoittunut. Kävin juttelemassa asiasta myös erikoislääkärin kanssa.
Viimeinkin hoitotasapaino
Nyt voin kahden vuoden huonon jakson jälkeen onnellisena todeta, että tilanne on hoitotasapainossa. Olen saanut energiani ja positiivisuuteni takaisin ja koen taas olevani oma itseni. Olen myös saanut positiivista palautetta voinnistani poikaystävältäni, joka oli tukenani koko huonon jakson ajan.
Seitsemän vuoden sairastuskokemuksen jälkeen voin todeta, ettei täydellistä hoitotasapainoa ole olemassa, vaan tilanne muuttuu jatkuvasti. Tilanteeseen vaikuttaa moni asia, kuten stressi, muu lääkitys ja oman kilpirauhasen vaihteleva toiminta. Parasta on vain ajelehtia murehtimatta eteenpäin ja nauttia kaikista hyvistä hetkistä matkalla, oli sitten menossa vähän parempi tai huonompi jakso.
Vertaistarina on aiemmin julkaistu KILPI-lehdessä 4/2020.