Julkaistu Kilpi-lehdessä 1/2017
Teksti ja henkilökuva: Kirsi Helminen
Tekemistä riittää
Olen 47-vuotias, perheeseeni kuuluu puoliso, neljä lasta ja kaksi valloittavaa mäyräkoiraa. Asun Ylöjärvellä ja työskentelen keikkatyöläisenä kotihoidossa lähihoitajan ammatissa, hierojana sekä jalkojenhoitajana. Aiemmin työskentelin kaupallisella alalla muodin ja taloushallinnon parissa.
Uupumus iski
Kilpirauhasvaivat alkoivat neljännen lapsen syntymän jälkeen. Äitiyslomalla ollessa pyöritin ohjelmatoimistoa, lähinnä harrastusmielessä. Ohjasin ryhmäliikuntatuntejakin. Olin fyysisesti todella hyvässä kunnossa ja elämä oli mallillaan. Vuonna 2010 liikuntaryhmiä ohjatessa huomasin, etten hionnut, ja lisäsin sykettä – ilman hikeä. Väsymysoireet alkoivat samoihin aikoihin. Väsymystä en levolla selättänyt. Olin uupunut, kiukkuinen ja epätoivoinen. En palautunut arjesta, liikunnasta puhumattakaan. Painokin nousi ilman selkeää syytä. En jaksanut mitään, en kestänyt lasten ääniä, jalat tuntuivat painavilta, kävelykin uuvutti. Kroonisesta väsymyksestä seurasi myös univaikeuksia. Toiminnallisesta nuoresta naisesta tuli täysin aloitekyvytön. Lopetin ohjelmatoimiston pyörittämisen. Hakeuduin lääkäriin uniongelmien ja kroonisen uupumuksen takia. Tuloksetta. Masennusdiagnoosia tyrkytettiin väkisin, työterveyslääkäri levitteli käsiään.
Taustalla hypotyreoosi
Hakeuduin yksityissektorille erikoislääkärin hoiviin. Diagnoosina hypotyreoosi, jonka aiheuttajana autoimmuunitulehdus kilpirauhasessa. Vasta-aineet olivat joitakin satoja, muut kilpirauhasarvot viitteissä. Lääkäri lupasi, että kun vasta-aineet laskevat normaalille tasolle, niin vointi kohenee. Paino jatkoi nousuaan eikä väsymys helpottanut. Lääkityksenä oli alkuun Thyroxin ja sittemmin yhdistelmähoitona Thyroxin ja Liothyronin. Välillä oli hyviä hetkiä jonkin aikaa. Väsymysoireet palailivat sitkeästi takaisin. Lopetin aktiivisen kuntoilun, koska elimistö ei kestänyt arkeakaan. Kunto romahti totaalisesti ja päätimme yhteistuumin lääkärin kanssa tauottaa kilpirauhaslääkkeet, koska elimistö oli aivan sekaisin. Esim. T4-V oli 6.7, TSH jatkuvasti nollilla. Lio-
thyronin ei sopinut minulle millään annoksella.
Aivoinfarktista malttia
Noin kuukauden kuluttua lääkityksen lopetuksesta sain lievän aivoinfarktin, TIA-kohtauksena. Selvisin tästä säikähdyksellä. Pohdin sairauksia erilaisesta näkökulmasta ja päätin lähteä kilpirauhasen kanssa stressittömästi liikenteeseen maltillisin mielin – ihmeitä odottamatta. Thyroxin aloitettiin julkisen sektorin toimesta muutaman kuukauden jälkeen uudelleen. Elimistö ei lähtenyt korjaamaan tilannetta riittävästi. T4 nousi viitteisiin, mutta oireita oli. Mieltäni lämmitti kovasti ymmärtävä terveyskeskuslääkäri, sain jatkuvan laboratoriolähetteenkin. Lääkärit vakuutteliv at minulle, että alan parhaat miehet ovat minua hoitaneet eikä mitään olisi voinut tehdä toisin. Voisin sanoa, että tästä alkoi parantumiseni. Vihdoinkin sain kunnalliselta sektorilta hyvää hoitoa ja lääkäri halusi minun löytävän hyvän hoitotasapainon, eikä minun tarvitsisi enää maksaa itseäni kipeäksi tutkimuksista ja siitä, että tulen kuulluksi. Onkin ihmisarvoa loukkaavaa, jos potilas ei tule kuulluksi. Kuinka moni meistä paranisi ja saisi voimia arkeen, jos hoitava lääkäri kuuntelisi mitä potilas sanoo! Oireiden syyt tulisi selvittää aina, eikä potilaita tulisi jättää heitteille oman onnensa nojaan. Julkisella sektorilla on paljon parantamisen varaa asenteissa kilpirauhaspotilaita kohtaan. Oikea asenne on ratkaiseva tekijä minkä tahansa sairauden hoidossa.
Tunnistan rajani
Vuosi 2016 on ollut minulle erityisen hyvä. Paino on pudonnut 20 kg ruuan määrää vähentämällä. Vakaa hoitotasapaino, stressitön elämäntilanne ja tietoisuus siitä, että tulen hoidetuksi, vaikka tapapakkia tulisikin. Edellisessä vuodenvaihteessa olin sairaslomalla muutaman viikon, silloin oli taas väsymyskausi päällä. Nykyään reagoin elimistön varoituksiin ja haen herkemmin sairaslomaa. En aja itseäni loppuun. Kuten arvata saatattekin, niin minulla on aina monta rautaa tulessa. Teen kolmea työtä ja välillä työvuoroja on parikin putkeen. Nykyään osaan levätä ja tunnistaa uupumuksen ensimerkit. Toimin myös vertaistukijana sosiaalisessa mediassa. Kuntoilen omatoimisesti kävelylenkkien parissa ja jumppailen kotona. Ratsastusharrastus on ollut jäissä, kuitenkin haaveilen vielä omasta islanninhevosesta ja varmasti tämän vuoden kuluessa menen jo ratsastustunneillekin.
Pitkää pinnaa ja malttia!
Toivoisin kaikille pitkää pinnaa ja malttia kilpirauhassairauden kanssa. On hyviä ja huonoja vaiheita. On epätoivoa ja onnistumisia. Levätään kun keho lepoa pyytää. Väsyneenä ei ole pakko jaksaa. Väsyneenä ei tarvitse jaksaa. Oman hoitotasapainon hakemiseen meni nelisen vuotta, viides oli onnistunut. Viime vuosi on mennyt kotia laittaessa ja puutarhahommatkin hoituivat tuosta vaan. Olen iloinen, onnellinen, jaksavainen. Olen voittanut oman taisteluni.