Kirstin tarina
Pääkaupunkiseudun Kilpirauhasyhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Hännisen tarinaa kuunnellessa ihmettelee ensin miten ihmeessä hän jaksaa olla aktiivisesti mukana vapaaehtoistyössä. Tarinan edetessä tulee todistettua sanonta ”mikä ei tapa, se vahvistaa”. Ja myös se, että vaikeiden vaiheiden läpi kulkenut osaa herkemmin auttaa toisia.
Vuonna 1990 Kirstiin iski paha työuupumus, mikä vei hänet 3,5 kuukaudeksi Lapinlahden sairaalaan. Kirsti muistelee sitä lämmöllä – sairaalassa sai olla tarpeeksi kauan. Vakavasti masentuneet asuivat kauniin puiston keskellä ja ulkona sai olla vapaasti. Tärkeä osa paranemista olivat keskustelut muiden potilaiden kanssa.
Työuupumus nosti esiin lapsuudesta asti olleet ikävät asiat. Niiden käsittely jatkui yksilöterapiassa psykiatri Johan Spoovin luona. Ensin viikottain, sitten harvemmin. Psykiatri oli kuin henkinen kainalokeppi. Kirstin terapian aikana hänen aviomiehensä psyyke muuttui. Rauhallisesta ja mukavasta miehestä tuli kylmä ja tunteeton. Syytä käytöksen muuttumiseen pohdittiin pari vuotta. Lopulta sekin löytyi, kasvain oli jo tuhonnut aivojen tunnealueen. Diagnoosin jälkeen aviomies eli enää vajaan vuoden.
Johan Spoov oli seurannut terapian ohessa Kirstin kilpirauhasarvoja. Kun ne näyttivät olevan pahasti pielessä, Kirsti sai lähetteen Hyksiin. Siellä tehtiin v. 1997 diagnoosi kilpirauhassyövästä. Aviomiehen kuolemasta oli vain vuosi.
Kirsti oli ottanut syöpäepäilyn puheeksi hoitohenkilökunnan kanssa. Kun kilpirauhasesta ohutneulanäytettä ottaneelta lääkäriltä valuivat kyyneleet, Kirsti alkoi henkisesti valmistautua diagnoosin kuulemiseen. Kun Kirsti kysyi hänelle soittaneelta lääkäriltä onko kyseessä syöpä, lääkäri myönsi näin olevan.
Papillaarinen kilpirauhassyöpä oli kasvanut kiinni henkitorveen, minkä vuoksi oli suuri mahdollisuus kuolla leikkaukseen. Hautajaiset ja muut kuolemaan liittyvät asiat piti käydä läpi lasten kanssa ennen leikkausta. Muutama vuosi aiemmin itsemurhaa yrittänyt halusi nyt pysyä hengissä ja selvitä! Leikkaus kesti 5 tuntia, herääminen vei iltaan saakka.
Radiojodihoito vei kolmeksi päiväksi täydelliseen eristykseen. Kirsti piti yhteyttä hoitajiin puhelimitse. Käytävässä oli geiger-mittari, vuodevaatteet tuhottiin radioaktiivisena jätteenä. Suihkuun mennessä piti kantaa mukana kylttiä, jossa luki ”säteilyvaara”. Se herätti Kirstissä hilpeyttä.
Syöpä tai sen hoito laukaisi allergioita ja toi mukanaan pahoja iho-oireita. Niitä hoidettiin 1,5 vuotta ihotautisairaalassa. Syöpä oli lääkäreiden mukaan kasvanut jo neljä vuotta, mutta ei ollut tehnyt etäpesäkkeitä. Aviopuolisot olivat siis sairastaneet yhtä aikaa kumpikin omaa syöpäänsä!
V. 1997 kilpirauhasyhdistykseen
Loppuvuodesta 1997 Kirsti tuli mukaan kilpirauhasyhdistyksen toimintaan. Nyt hän jo pitkään ollut sen puheenjohtajana. Helsingin vammaisneuvostossa Kirsti on myös vuosia edustanut järjestöjä. Luottamusmiestausta antaa varmuutta yhdistyksen asioiden hoidossa.
Vapaaehtoistyö antaa paljon, mutta vie myös voimia. Halu auttaa on väsymyksen hetkinäkin vielä vienyt voiton. Kun on maannut päiväkausia sikiöasennossa sairaalasängyllä, ymmärtää helpommin niitä, jotka eivät itse jaksa pitää puoliaan. Itsemurhayrityksestä toipunut tekee nyt vapaaehtoistyötä ja käy puhumassa radiossa, televisiossa ja vertaistukitapaamisissa. Kirsti haluaa korostaa, että hakemalla apua voi selvitä.
Pääkaupunkiseudun Kilpirauhasyhdistys on kasvanut 10 toimintavuoden aikana. Se pyrkii tarjoamaan monipuolista ohjelmaa, jotta kaikki jäsenet löytäisivät tarjonnasta jotain myös itselleen. Uusien ideoiden toteuttamista jarruttaa joskus se, että yhdistyksessä vetäjinä olevat sairastavat itsekin. Siksi mukaan kaivataankin lisää vapaaehtoisia. Puheenjohtaja on iloinen nuorten ryhmästä, joka pitää yhteyttä sähköpostin tai facebookin kautta.
Masentuneena en olisi uskonut, että nyt jaksan hoitaa lapsenlapsia, Kirsti toteaa. Menneisyyttä ei voi muuttaa. Täytyy vain muistaa, että jokainen päivä voi tuoda mukanaan hyviä asioita! Muista elää täysillä joka päivä!
Pääkaupunkiseudun Kilpirauhasyhdistys ry
Kirsi Muradjan
sihteeri