Elämää yhden lisäkilpirauhasen poiston jälkeen

Kaksi joutsenta ui järvessä, jossa on vielä hieman jäitä jäljellä.

Kuva. Luonto ja eri vuodenajat ovat Tuulalle tärkeitä.

Minusta tuli Kilpirauhasliiton kouluttama kokemustoimija, lisäkilpirauhasen liikatoiminta diagnoosin jälkeen. Noin neljän kuukauden jälkeen siitä, minulta poistettiin yksi neljästä lisäkilpirauhasesta.

Leikkausta en osannut jännittää. Olin onnellinen, että pääsin hoitoon ja oireille oli löytynyt selitys. Tunnin kuluttua operaatiosta heräsin jääpussi kaulalla, happiviikset nenässä. Sain kylmää kiisseliä ja huomasin, että minähän pystyi nielemään. Olin vielä kovahkossa kipulääkityksessä.

Yö vierähti sairaalassa ja aamulla oli lähtötarkastus. Taksia odotellessa lueskelin A4 arkillista kotihoito-ohjeita. Kuten arvata saattaa, nosteluja ja ponnistelua tulisi välttää. Ruokailut sosemaisia ja aluksi viileänpuoleisia.

Pienen matkapahoinvoinnin jälkeen olin onnellisesti kotona. Otin kiputulehduslääkkeet ja kävin sohvalle. Tovin päästä yritin nousta ylös ponnistelematta, mutta sepä ei ollutkaan ihan helppoa. Illalla mietin, että mitenkähän sitä asettuisi nukkumaan, kun kylkiasennot eivät tuntuneet hyviltä. Kiristi ja tuli paineen tunnetta. Selällä nukkuminen ei ollut minun juttuni. Tuin tyynyillä itseni puolittain kylkiasentoon ja pääsin uneen. Ensimmäisinä päivinä tuntui, että pitää välillä nostella leukaa ja venytellä kaulaa. Olo kohentui parissa päivässä ja ulkona paistoi aurinko, elettiin tammikuuta.

Ajattelin, että piipahdan postilaatikolla, joka on noin 30 metrin päässä. Pukeuduin ja lähdin matkaan. Raikas ilma tuntui hyvältä. Pian havahduin siihen, että korvissani alkoi soida, hengitys muuttui ja tuli kylmähiki.

Palasin takaisin ja eteisessä tajusin, että silmissä mustuu. Heittäydyin lattialle. -Minähän meinaan pyörtyä. Siinä maatessa tuli mieleen, että eipä nämä kolme jäljelle jäänyttä lisäkilpirauhasta, olleetkaan vielä ottaneet pois leikatun hommia. Olo korjaantui, mutta hartia/kaulan seutu jumittui täysin.

Leikkauksesta oli kulunut vajaa viikko, kun menin fysioterapeutin käsittelyyn. Tuntui kyllä hurjalta, mutta hän taisi hommansa ja minä sain helpotusta sekä venytysohjeita.

Reilu viikko ja haavan suojana ollut taitos piti vaihtaa. Teippejä irrotellessa alkoi korvissa suhista ja tajusin, että kohta pyörryn. Soitin terveysasemalle ja kerroin, että minulla oli pieni ongelma, josta oli tullut minulle suuri. Sain ajan sairaanhoitajalle, joka puhdisti hyvin parantuneen leikkaushaavan. Tilalle tuli taitos ja ohjeistus, jonka avulla pystyin vaihtamaan seuraavan itse.

Olin puolitoista viikkoa sairaslomalla ja palasin töihin. Työni oli alaspäin katsomista ja sain huomata, että se tuntui kaulan etupuolella. Illalla kylmää, kipulääkettä venyttelyjen kera. Kuljin leuka pystyssä.

Parin viikon jälkeen verenpaineet tasaantuivat sekä syke, joka huiteli ennen leikkausta 80:n kahta puolen. Olo tuntui pirteältä. Tuntemukset kaulalla muistuttivat leikkauksesta kahden, kolmen kuukauden ajan.

Kesän tultua pääsin nauttimaan lämmöstä, joka oli tuottanut tuskaa ennen leikkausta. Pikkuhiljaa painokin alkoi laskea. Sain huomata, että kaulan aluetta piti suojata. Kaulalle en myöskään voinut laittaa mitään koruja, koska niistäkin tuli samainen tunne.

Leikkauksesta toipuminen on hyvin yksilöllistä. Koen, että itseään kuunnellen ja annettuja ohjeita noudattaen leikkauksesta toivutaan hyvin. Mitään suurta muutosta ei tapahdu hetkessä, vaan vähitellen.

Moni on kysynyt, miten äänen kävi? Ääni oli yhden päivä käheä, mutta palautui nopeasti arkiääneksi. Sen toisen äänen, olisin voinut vaikka pitää.

Tuula Karhila
Kilpirauhasliiton kokemustoimija

Vertaistarina on aiemmin julkaistu Kilpi-lehdessä 2/2023.

Takaisin ylös