Osa 2/6
Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosi – kun oireet saavat nimen
Kilpirauhasen vajaatoiminta on sairaus, jonka oireet voivat kehittyä hitaasti ja jäädä pitkään tunnistamatta. Moni sairastunut kertoo käyneensä useita kertoja lääkärissä ennen kuin oikea diagnoosi löytyi. Oireet saatetaan selittää stressillä, iällä tai elämäntilanteella ja joskus myös potilas itse alkaa epäillä, että vika on hänessä, ei kehossa.
Diagnoosi perustuu oireisiin ja verikokeisiin
Kilpirauhasen vajaatoiminnan toteaminen lähtee aina potilaan oireiden huolellisesta kartoituksesta. Jos lähisuvussa on kilpirauhassairauksia, se lisää sairastumisriskiä. Pelkkien oireiden perusteella diagnoosia ei kuitenkaan voida tehdä, vaan tarvitaan verikokeita, jotka mittaavat kilpirauhasen toimintaa.
Tavallisimmat tutkimukset
- TSH (tyreotropiini): Aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka säätelee kilpirauhasen toimintaa. Kohonnut TSH-arvo viittaa siihen, että kilpirauhanen ei tuota riittävästi hormoneja.
- T4-V (vapaa tyroksiini): Mittaa verenkierrossa olevan kilpirauhashormonin määrää. Matala arvo yhdessä kohonneen TSH:n kanssa vahvistaa vajaatoiminnan diagnoosin.
Näytteet voidaan ottaa yleensä klo 7–16. Seurannassa TSH-näyte otetaan ennen lääkkeen (tyroksiinin) ottoa.
Muita tutkimuksia tarvittaessa
- T3-V (vapaa trijodityroniini): Tutkitaan vain erityistapauksissa, sillä se muuttuu viimeisenä ja vasta vaikeassa vajaatoiminnassa.
- TPO-vasta-aineet: Kertovat, onko kyseessä autoimmuuniperäinen vajaatoiminta (Hashimoton tyreoidiitti), joka on yleisin vajaatoiminnan syy.
Joskus tarvitaan lisätutkimuksia, jos kilpirauhasarvot käyttäytyvät poikkeavasti. Taustalla voi olla esimerkiksi:
- muu sairaus tai raskaus
- lääkitys, ravintolisät tai luontaistuotteet
- tyroksiinin imeytymishäiriö
- laboratoriotekninen virhe
Huom! Biotiini (B7-vitamiini) voi vääristää tuloksia ja sen käyttö kannattaa lopettaa vuorokautta ennen verikoetta.
Eri vajaatoiminnan muodot
- Primaarinen vajaatoiminta: TSH on korkea, T4-V matala.
- Subkliininen vajaatoiminta: TSH on toistetusti koholla, mutta T4-V vielä viitealueella. Tämä voi korjautua itsestään, joten hoidon aloitus edellyttää seurantaa.
- Sentraalinen vajaatoiminta: Harvinainen. TSH on matala tai normaali, mutta T4-V matala. Johtuu aivolisäkkeen toimintahäiriöstä.
Miksi diagnoosi voi viivästyä?
Koska oireet ovat usein epämääräisiä ja kehittyvät hitaasti, niitä ei aina osata yhdistää kilpirauhaseen. Lisäksi viitearvot voivat vaihdella laboratorioittain ja iän mukaan, mikä voi vaikuttaa tulosten tulkintaan. Siksi on tärkeää, että lääkäri tarkastelee sekä oireita että laboratoriotuloksia kokonaisuutena.
Kaipaatko lisätietoja?
Kaipaatko lisätietoja?
- Tutustu julkaisemaamme Kilpirauhasen vajaatoiminta -esitteeseen: Lue esite (avautuu uuteen välilehteen)
- Katso lyhyt animaatiovideo, joka auttaa sinua ymmärtämään, kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminnan oireita ja hoitoa:
Lähde: https://www.kaypahoito.fi/khp00139