Tapahtumat 2025

Retki Hämeenlinnaan

Linnan sisätiloja, pöydillä kynttilöitä ja valkeat pöytäliinat, ympärillä punaiset tuolit.

”Nyt meitä viedään linnasta linnaan…”

Etelä-Pohjanmaan Kilpirauhasyhdistys ry järjestää 18.9. – 21.9. 2025 linja-autoretken Hämeenlinnaan. Vanhojen linnojen uljaat maisemat ja uhkeat tarinat siivittävät meidät tutustumaan Suomen vanhimpaan sisämaakaupunkiin ihan uudella tavalla. Linnareissun kohteina ovat Hämeen historiallinen linna ja Aulangon kaupunkipuisto, Hämeenlinnan vanha vankila, Vanajanlinna, Iittalan lasilinna ja Visavuoren taidelinna. Jokainen saa kokea oman hetkensä herttuattarena tai kreivinä.

Tällä ikimuistoisella matkalla tutustumme myös Vexi Salmen ja Irwin Goodmanin lapsuusmaisemiin ja heidän unohtumattomaan musiikkiin unohtamatta tietenkään Jean Sibeliusta. Linnareissulla poimimme mukaan Pyynikin helmet ja Kangasalan aarteet, yövymme Vanajavesistön rantamaisemissa aivan kaupungin keskustassa sekä syömme ja juomme kuin ruhtinaat.

Linja-autoretki kulkee ainakin Seinäjoen, Jalasjärven ja Tampereen kautta Hämeenlinnaan ja takaisin. Tarkempi reitti pysäkkeineen vahvistetaan myöhemmin. Matka on kaikille avoin ja sopii myös liikuntarajoitteisille. Matkaesitteen voi tilata sähköpostiin osoitteesta hannele@kaskinen.pro tai soittamalla 040 554 8684. Tervetuloa matkaan mukaan!

Hämeen linna, etualalla nurmikkoa.

Etelä-Pohjanmaan Kilpirauhasyhdistys ry järjestää 18.-21.9. linja-autoretken Hämeenlinnaan. Matka esitteen voit tilata hannele@kaskinen.pro tai soittamalla 040 554 8684. Tervetuloa matkaan mukaan!

Linnareissun lisäksi yhdistyksellämme on monenlaista toimintaa kevään aikana. Toivomme, että juuri sinä löydät meidät ja tulet osallistumaan – ihan sellaisena kuin olet. Nähdään!

Talvinen maisema, lato pellolla ja koivun oksia. Teksti: virkisty, voimaannu, vaikuta. Etelä-Pohjanmaan Kilpirauhasyhditys ry.

Vertaisillat

KILPI-ILLAT – voimaannu, virkisty, vertaistu ja vaikuta!

Haastetaan neulomaan kilpi-sukat – sukkapuikot mukaan.

Kilpi-tapaamisissa teemoja, asiantuntijavideoluentoja, vertaiskeskustelua ja kahvitarjoilu. TERVETULOA!

JURVASSA ti 11.2. ja ke 2.4. klo 17-18.30 Jurvan kirjasto, Koulutie 3, 66300 Jurva. Helmikuussa teemana ystävyys – askarrellaan kortteja ja jutellaan. Huhtikuussa kuunnellaan kilpipodi, vertaiskeskustelua, keppijumppaa ja rentoutus.

KAUHAJOELLA ti 11.2. ja ti 15.4. klo 17.30-19.30 Uimahalli Virkun kokoustila, Urheilutie 3, 61800 Kauhajoki. Helmikuussa asiantuntija luennoimassa aiheena hyvinvointi ja ihonhoito. Huhtikuussa teemana kuulumiset hyvinvointi ylös – paino alas elintapamuutosohjelmasta.

ILMAJOELLA ke 12.2. ja ke 9.4. klo 17.30-19.30 Oma Säästöpankin kokoustila, Kauppatie 12, 60800 Ilmajoki. KILPI tapaaminen, vertaiskeskustelua – teema tarkentuu lähempänä.

JALASJÄRVELLÄ to 13.2. ja to 10.4. klo 17.30-19.30 ABC Jalasjärvi kabinetti, Oikotie 1, 61600 Jalasjärvi. KILPI tapaaminen, vertaiskeskustelua – teema tarkentuu lähempänä.

KURIKASSA to 13.2. ja to 13.3. klo 18-19.30 Intolassa, Seurapuistikko 6C28, 61300 Kurikka. Helmikuussa teemana ystävyys – askarrellaan kortteja ja jutellaan. Maaliskuussa asiantuntija luennoimassa aiheena hyvinvointi ja ihonhoito.

TEUVALLA ti 11.3. klo 17.30-19.30 Kulttuuritalo Orrela, 2.krs kokoustila Simo. Porvarintie 51, 64700 Teuva. Maaliskuussa asiantuntija luennoimassa aiheena hyvinvointi ja ihonhoito.

TEUVALLA to 15.5. klo 17.30-19.30 Pappilankangas, Hiihtomajantie 213, 64700 Teuva. Tule virkistymään ja voimaantumaan vertaistuesta. Ulkoilua, frisbeegolffia, mölkkyä, makkaranpaistoa laavulla – säänmukainen vaatetus ja kävelysauvat mukaan.

Seuraa tapahtumia yhdistyksen Facebook- ja internet sivuilla sekä Ilkka-Pohjalaisen yhdistyspalstoissa.

Hyvinvointi ylös – paino alas! -elintapamuutosohjelma

Hyvinvointi ylös - paino alas

Hyvinvointi ylös – paino alas! -elintapamuutosohjelma alkaa Etelä-Pohjanmaalla helmikuussa 2025.
Verkkopohjainen 12 kk ohjelma on tarkoitettu ensisijaisesti kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville elintapamuutosten sekä painonhallinnan tueksi. Teemoina ravitsemus, liikkuminen, voimavarat ja lepo. Ilmoittaudu mukaan 2.12. alkaen! Ryhmän koko on 20 hlö. Voit myös toimia vapaaehtoisena hyvinvointiluotsina osallistujien tukena.

Lisätiedot: kilpirauhasliitto.fi/liitto/hyvinvointi-ylos-paino-alas-elintapamuutosohjelma/