Tue kilpirauhas- ja lisäkilpirauhassairaiden hyvinvointia
Kilpirauhas- ja lisäkilpirauhassairaudet voivat vaikuttaa monin tavoin sairastuneen elämään: jaksamiseen, työkykyyn, mielialaan ja arjen sujuvuuteen. Moni kohtaa epävarmuutta, yksinäisyyttä ja tiedon puutetta. Kilpirauhasliitto on olemassa, jotta kukaan ei jäisi yksin sairautensa kanssa.
”Lahjoittamalla tuet työtä, jonka tavoitteena on, että sairastunut tuntee sairautensa, pärjää sen kanssa arjessa ja voi mahdollisimman hyvin sairaudesta huolimatta.”
Mihin lahjoituksia käytetään?
Lahjoitusvaroja käytetään muun muassa:
- sairauksista ja niiden hoidosta kertovan luotettavan tiedon tuottamiseen ja jakamiseen
- vertaistuen ja koulutusten kehittämiseen, jotta sairastunut saa tukea ja ymmärrystä
- vaikuttamiseen, jotta hoitoon pääsy, hoitokäytännöt ja potilaan asema yhteiskunnassa paranevat
- hyvinvointia tukevien toimintamallien ja materiaalien kehittämiseen yhdistyksille ja vapaaehtoisille
- kotimaisen kilpirauhas- tai lisäkilpirauhassairauksiin liittyvän tutkimustyön tukemiseen
Näin tuet meitä:

- Tee lahjoitus MobilePaylla numeroon 30719
- Lahjoita verkkopankissa
- Lahjoitustili: FI02 5780 3820 1855 27. Käytä maksaessasi viitettä 20255.
- Maksa sopivaksi katsomasi lahjoitussumma
- Lahjoituksella tuet työtämme kilpirauhas- ja lisäkilpirauhapotilaiden hyväksi.
- Voit tehdä maksusta toistuvan, esimerkiksi kerran kuukaudessa tai vuodessa.
- Lahjoitus tutkimusapurahastoon
- Lahjoitustili: FI02 5780 3820 1855 27. Käytä maksaessasi viitettä 5555.
- Lahjoituksella tuet kilpirauhas- tai lisäkilpirauhassairauksiin liittyvää tutkimustyötä. Lue lisää: https://kilpirauhasliitto.fi/tue-tutkimusta
- Liity jäseneksi: https://kilpirauhasliitto.fi/jasenyys/
Poliisihallituksen rahankeräyslupa RA/2022/801 on myönnetty Kilpirauhasliitolle 19.05.2022
ja siihen on saatu muutospäätös 3.4.2025 Lupa on voimassa toistaiseksi.