Kilpirauhasen kasvaimet
Suomessa tavataan vuosittain noin 450 kilpirauhassyöpää. Kilpirauhasen syöpä on 2 – 4 kertaa tavallisempi naisilla kuin miehillä.
Yleensä kilpirauhassyöpä ilmenee kaulalla tuntuvana kyhmynä, joka kasvaa hitaasti eikä ole kipeä. Joskus kyhmy saattaa olla arka, kun sitä tunnustellaan. Joskus se voi myös aiheuttaa painon tunnetta kaulalla. Kyhmyn ansiosta syöpä löydetään yleensä varsin varhaisessa vaiheessa.
Kilpirauhasen kyhmyt ovat yleisiä, ja tunnusteltavissa olevia kyhmyjä todetaan jopa joka kymmenenneltä suomalaiselta. Valtaosa kilpirauhasen kyhmyistä on kuitenkin hyvänlaatuisia, eivätkä ne liity syöpään.
Kilpirauhassyövät
Tavallisin kilpirauhassyöpämuoto on ns. papillaarinen syöpä, jonka osuus kaikista kilpirauhassyövistä on noin 80 %. Papillaarinen kilpirauhassyöpä voidaan histologisen kuvan perusteella jakaa useaan alatyyppiin. Toiseksi tavallisin syöpämuoto on follikulaarinen syöpä, jonka osuus on noin 9 %. Muita, harvinaisempia syöpämuotoja ovat medullaarinen ja anaplastinen kilpirauhassyöpä sekä kilpirauhasessa esiintyvä lymfooma.
Haluatko tietää lisää kilpirauhasen kasvaimista?
Lue lisää kilpirauhassyövästä Kaikki syövästä -sivustolta
Lue lisää Suomen Syöpäpotilaat ry:n julkaisemasta oppaasta Kilpirauhassyöpä – Potilaan opas. Opas on julkaistu sekä suomeksi että ruotsiksi
Lue lisää: Kilpirauhassyövän ennuste on useimmiten hyvä (kirjoittaja Otto Knutar, julkaistu Kilpi-lehdessä 1/2023)
Katso videovalikoimastamme Tietopaketti kilpirauhasen syövästä
Sivu päivitetty 11.12.2024