Lisäkilpirauhassairaudet

Mitä lisäkilpirauhaset tekevät?

Lisäkilpirauhaset ovat kilpirauhasen takapinnalla sijaitsevia umpieritysrauhasia. Kooltaan ne ovat pieniä, vain suuren nuppineulanpään kokoisia. Yleensä rauhasia on neljä: kaksi oikealla ja kaksi vasemmalla puolella, mutta noin 10 %:lla ihmisistä on myös viides lisäkilpirauhanen.

Pienestä koostaan huolimatta lisäkilpirauhaset ovat ihmiselle elintärkeät. Niiden tehtävä on tuottaa lisäkilpirauhas- eli parathormonia (PTH), joka säätelee elimistön kalsiumtasapainoa. Jos veren kalsiumpitoisuus pyrkii laskemaan, hormonin eritys verenkiertoon lisääntyy ja veren kalsiumpitoisuus palaa normaalitasolleen. Tämän tarkan ja nopean säätelyn ansiosta terveellä ihmisellä veren kalsiumpitoisuus pysyy normaalialueella.

Parathormoni vaikuttaa luustoon, munuaisiin ja D-vitamiinin välityksellä myös suolistoon. Kuten muutkin hormoneja tuottavat rauhaset, myös lisäkilpirauhaset voivat toimia joko liiallisesti tai heikentyneesti, jolloin puhutaan liika- tai vajaatoiminnasta.

Lisäkilpirauhasen liikatoiminta eli primaari hyperparatyreoosi

Liikatoiminnassa lisäkilpirauhasista erittyy liikaa lisäkilpirauhashormonia. Yleensä syynä on hyvänlaatuinen kasvain yhdessä (80–85 %:lla) tai kahdessa (15 %:lla), joskus harvoin useammassa, lisäkilpirauhasessa. Lisäkilpirauhassyöpä on harvinainen, eikä hyvänlaatuinen muutos muutu pahanlaatuiseksi. Primaarista lisäkilpirauhasen liikatoimintaa esiintyy noin 0,5 %:lla väestöstä ja tyypillinen potilas on yli 60-vuotias nainen. Tauti on naisilla 2–3 kertaa yleisempi kuin miehillä.

Oireet ja diagnoosi

Primaari hyperparatyreoosi todetaan laboratoriotutkimuksissa veren kohonneiden kalsium- ja PTH-pitoisuuksien perusteella. Sairauteen liittyvät oireet liittyvät veren kalsiumpitoisuuden nousuun eli hyperkalsemiaan. Veren suurentuneeseen kalsiumpitoisuuteen voi liittyä esimerkiksi väsymystä, muistihäiriöitä, lihas- ja luustokipuja, jäykkyyttä, vatsakipuja sekä pahoinvointia.

Lisäkilpirauhasen liikatoiminta todetaan usein myös sattumalta oireettomalta tai vähäoireiselta henkilöltä. Liikatoimintaan selkeämmin liittyviä löydöksiä ovat luun kalkkikato eli osteoporoosi, joka lisää luunmurtumariskiä, sekä munuais- tai virtsatiekivet, jotka syntyvät munuaisiin kertyvistä kalkkisaostumista.

Liikatoiminnan hoito

Liikatoimintaan tai sen etenemiseen ei voi itse vaikuttaa. Hoitovaihtoehtoina ovat leikkaushoito tai tilanteen seuraaminen. Parantavaa lääkekuuria ei ole.

Leikkaushoitoa harkitaan, jos todetaan jokin seuraavista: veren ionisoitunut kalsiumpitoisuus (S-Ca-ion) on yli 1.40–1.50 mmol/l, potilaan munuaistoiminta heikkenee, hänellä on virtsatiekiviä, luuntiheysmittauksessa todettu osteoporoosi tai siihen liittyvä luunmurtuma. Lisäksi leikkausaiheita ovat nopeasti kehittyneet neuropsykiatriset oireet sekä nuorella naisella raskauden suunnittelu. Myös potilaan mahdollisesti kalsiumtasoon liittyvät oireet, omat toiveet, kokonaisterveydentila ja jatkoseurannan mahdollisuudet vaikuttavat, kun harkitaan leikkaushoitoa.

Jos veren kalsiumpitoisuus on hyvin korkea, sitä voidaan alentaa lääkehoidolla ennen lisäkilpirauhasleikkausta. Jos leikkaushoitoon liittyy liian suuria riskejä, voidaan aloittaa pitkäaikaisesti sinakalseetti-lääkitys, joka laskee suurentunutta veren kalsiumpitoisuutta. Tautiin liittyvää osteoporoosia voidaan hoitaa osteoporoosilääkkeillä. Mikäli edellä mainittuja leikkausaiheita ei todeta, lisäkilpirauhastautia jäädään seuraamaan.

Ravinnosta saatavan kalsiumin määrää ei tarvitse rajoittaa, joskaan sitä ei tule tarpeettomasti myöskään lisätä. Päivittäisestä nesteensaannista tulee huolehtia etenkin helteellä, sillä kuivumistila voi pahentaa hyperkalsemiaa. Seurannassa tutkitaan kerran vuodessa veren kalsiumpitoisuus ja munuaisarvo eli kreatiniini. Noin 2–4 vuoden välein tulisi arvioida yleinen vointi ja tarvittaessa tehdä myös luuntiheysmittaus. Jos tauti vaikeutuu niin, että jokin leikkausaiheista seurannassa täyttyy, harkitaan leikkausta.

Lisäkilpirauhasen leikkaaminen ja seuranta

Ennen leikkausta sairas eli suurentunut lisäkilpirauhanen pyritään paikantamaan kuvantamistutkimusten avulla. Liikatoiminnan aiheuttava lisäkilpirauhanen on helppo tunnistaa, sillä se on suurentunut ja sen väri poikkeaa normaalista.

Lisäkilpirauhasleikkaukseen liittyy mahdollisuus äänihuulten halvauksesta, mikäli niitä liikuttava hermo pääsee vaurioitumaan leikkaustilanteessa. Myös lisäkilpirauhasen vajaatoiminta on mahdollinen, jos 3–3.5 rauhasta neljästä tulee poistetuksi. Todennäköisyys näihin on onneksi nykyisin melko pieni yksittäistä lisäkilpirauhasta poistettaessa. Riskit kasvavat, mikäli kyse on uusintaleikkauksesta tai jos kilpirauhasta on jo aiemmin leikattu.

Leikkauksen jälkeen kalsiumpitoisuus voi väliaikaisesti laskea normaalia alemmaksi ennen kuin terveet rauhaset lähtevät toimimaan ylitoimivan rauhasen poiston jälkeen. Tämä saattaa vaatia lyhytaikaista kalsium- tai D-vitamiinivalmisteiden käyttöä. Yleensä tautiin liittyneet oireet korjaantuvat viimeistään seuraavan puolen vuoden aikana leikkauksesta. Jos veren kalsiumpitoisuus on normaali 1–6 kuukauden kuluttua leikkauksesta, tauti on parantunut eikä pitempää seurantaa tarvita.

Lisäkilpirauhasen vajaatoiminta eli hypoparatyreoosi

Lisäkilpirauhasten vajaatoiminta on sairaus, jossa lisäkilpirauhaset tuottavat liian vähän lisäkilpirauhashormonia, jolloin veren kalsiumpitoisuus laskee alle normaalitason. Tavallisimmin tämä syntyy kilpirauhasleikkauksen komplikaationa, jossa kaikki lisäkilpirauhaset ovat vaurioituneet tai tulleet poistetuiksi. Toinen harvinainen syy on autoimmuunitulehduksen aiheuttama hypoparatyreoosi, jossa elimistön oman puolustusjärjestelmän aiheuttama tulehdus tuhoaa lisäkilpirauhaset. Hypoparatyreoosi on tavallinen sairaus APECED-oireyhtymää sairastavilla.

Oireet, diagnoosi ja hoito

Lisäkilpirauhasten vajaatoiminta todetaan alentuneen veren kalsiumpitoisuuden eli hypokalsemian ja siihen nähden suhteettoman matalan veren lisäkilpirauhashormonin pitoisuuden perusteella. Kalsiumilla on tärkeä merkitys hermojen ja lihasten toiminnassa. Siksi taudin oireet liittyvät hermojen ja lihasten ärtyvyyden lisääntymiseen. Tavallisia oireita ovat suun ympärillä, sormissa ja varpaissa tuntuva puutuminen ja pistely, lihaskrampit ja väsymys. Hoitamaton, vaikea hypokalsemia voi aiheuttaa kouristuskohtauksia ja vaikeita rytmihäiriöitä.

Kilpirauhasleikkauksen jälkeen alkanut lisäkilpirauhasten vajaatoiminta voi parantua 1–6 kuukauden aikana leikkauksen jälkeen. Mikäli toimintahäiriö kestää yli puoli vuotta, se määritellään pysyväksi.

Hypoparatyreoosia sairastavat voivat elää normaalia elämää, mutta on tärkeä käyttää sairauteen määrättyä säännöllistä lääkitystä. Hoidon tavoitteina on oireettomuus tai vähäoireisuus, ja seerumin kalsiumpitoisuus hieman alle normaalin tai normaalialueen alaosassa.

Lisäkilpirauhasten vajaatoiminnan hoito on 1–3 grammaa/vrk kalsiumkarbonaattia ja 0,5–3 mikrogrammaa/vrk aktiivista D-vitamiinia eli alfakalsidolia, molempia 2–3 osaan jaettuna päivittäin. Ruokavalion sisältämän kalsiumin saanti huomioidaan lääkityksessä. Hoitoon voi kuulua myös D3-vitamiini kolekalsiferoli), virtsan kalsiumpitoisuutta vähentävä tiatsidiureetti, magnesium tai ruokavalion fosfaattirajoitus. Lievässä toimintahäiriössä riittää pelkkä kalsiumlääkitys. Jos käytössä on myös kilpirauhashormoni eli tyroksiini, kalsiumtabletit tulee ottaa vasta 4 tunnin kuluttua tyroksiinin ottamisesta, jotta tyroksiini imeytyy hyvin. Pysyvää lääkitystä tarvitsevat ovat oikeutettuja lääkkeiden erityiskorvattavuuteen.

Sairautta seurataan veren kalsiumin ja kreatiniinin pitoisuusmittauksin 4–12 kuukauden välein yksilöllisesti kalsiumtason vaihtelusta riippuen. Seerumin fosfaatti- ja D-vitamiinipitoisuutta sekä vuorokausivirtsan kalsiummäärää seurataan harvemmin. Suurin osa potilaista voi hoidon aikana hyvin, mutta osalla kalsiumpitoisuus voi vaihdella. Hypoparatyreoosin pitkäaikaishaittoja voi olla mm. virtsatiekivet tai munuaisten vajaatoiminta. Hypoparatyreoosia seurataan sisätautien tai endokrinologian poliklinikoilla. Jos lääkeannokset pysyvät vakaana, potilaita seurataan usein myös terveyskeskuksissa.

Satunnaisia puutumis-/pistelyoireita voi lievittää ottamalla 1000 mg ylimääräistä kalsiumkarbonaattia. Jos oireet kuitenkin jatkuvat tai niitä on tavallista enemmän, tulee ottaa yhteys omaan hoitopaikkaan veren kalsiumpitoisuuden tarkistamiseksi. Veren kalsiumpitoisuuden laskulle voi myös altistaa ripuli, jolloin hypokalsemiaoireiden ilmetessä tulee ottaa yhteys lääkäriin.

Hätätilakortti lisäkilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville

Lisäkilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville on tehty Euroopan endokrinologiyhdistyksen toimesta lompakossa säilytettävä hätätilakortti. Kortti kertoo ensihoidon ja ensiavun henkilöstölle, että potilas sairastaa lisäkilpirauhasen vajaatoimintaa. Sairaalahoitoa vaativissa tilanteissa tulisi tarkastaa kalsiumarvo ja munuaisten toiminta sekä aloittaa välittömästi hoitotoimet, mikäli kalsium on liian matala tai korkea.

Hätätilakortin voi saada lisäkilpirauhasleikkauksia tekevistä erikoissairaanhoidon yksiköistä.

Sivulla oleva sisältö pohjautuu Kilpirauhasliiton Lisäkilpirauhaset -esitteeseen (2024). Esitteen asiantuntijana on toiminut LT, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Eeva Ryhänen.

Lue lisää esitteestämme Lisäkilpirauhaset. 

Haluaisitko tietää lisää lisäkilpirauhassairauksista?

Katso videovalikoimastamme Lisäkilpirauhassairaudet