Usein esitetyt kysymykset oireilusta

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa hikoilu yleensä vähenee ja voi puuttua kokonaan. Potilas voi havaita tämän esim. saunassa. Lisäksi esiintyy lisääntynyttä palelutaipumusta ja peruslämmön laskua. Hikoilu palaa normaaliksi, kun vajaatoiminnan hoito aloitetaan. Mikäli vajaatoimintapotilaalla esiintyy lisääntynyttä hikoilua, se yleensä johtuu jostakin muusta syystä.

(V.I.)

Lihas- ja niveloireet ovat tavallisia kilpirauhasen vajaatoiminnassa riippumatta vajaatoiminnan syystä. Myös palautuminen fyysisestä rasituksesta on hidastunut ja voi kestää useita päiviä. Oireiden esiintyminen on yksilöllistä ja niitä voi olla riippumatta vajaatoiminnan syistä. Ne siis eivät ole mitenkään tyypillisiä autoimmuunitulehdukselle. Yleensä lihasoireet paranevat tyroksiinihoidolla samalla kun muutkin vajaatoimintaoireet korjaantuvat.

(V.I.)

Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy hiusten harvenemista noin 33 prosentilla tutkituista. Ilmiön tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, mutta sen ajatellaan liittyvän ihon epidermaalisolujen jakaantumisen estymiseen. Tämä johtaa hiuksen karvatupen ennenaikaisesti katageenivaiheeseen ja hidastaa myös karvatupen paluuta lepovaiheesta uutta hiusta tuottavaan anageenivaiheeseen. Hiusten absoluuttinen lukumäärä laskee ja hiuspohjaan nousee karkeita, ohuita ja lyhyiksi jääviä hiuksia. Usein hiustenlaatu parantuu ennalleen kilpirauhashormonikorvaushoidon myötä.

Kaikissa hiustenlähdön muodoissa on kuitenkin hyvä muistaa, että karvatupen elinvaiheet kestävät kuukausia. Tämän vuoksi onnistuneetkin hiuspohjan hoidot alkavat vaikuttaa aikaisintaan 4-6 kuukauden päästä hoidon aloittamisesta ja lopullisen tuloksen saavuttamisessa voi kulua 1-2 vuotta. Lisäksi hiukset eivät palaa kasvuvaiheissa taaksepäin, vaan katageenivaiheeseen ohjautuneet hiukset tulevat irtoamaan vääjäämättömästi, kunnes uusi hiuksen kasvusykli voi alkaa. Erityisesti hyvin pitkäaikaiseen hoitamattomaan Hashimoton tautiin voi liittyä myös hiustuppien surkastumista, joka voi jäädä pysyväksi. Tällöin hiusten määrä ei hoidosta huolimatta enää palaa ennalleen.

(A.P.)

Lähtökohtaisesti kilpirauhasen vajaatoimintapotilas pystytään hoitamaan kilpirauhasen suhteen oireettomaksi. Mikäli kilpirauhasarvot saadaan tyroksiinin annosmuutoksilla optimaalisiksi mutta väsymysoiretta ei saada helpottumaan, tulisi ensimmäisenä poissulkea kattavasti piileviä väsymyksen muita syitä. Usein näissä tutkimuksissa paljastuu muita tekijöitä, joihin puuttuminen tuo oireisiin helpotuksen. Kilpirauhaslääkityksen muutoksilla ei tule hoitaa muita tunnistamattomia sairaustiloja. Mikäli näissä tutkimuksissa ei paljastu muita väsymystä selittäviä tekijöitä, voidaan kilpirauhassairauden hoidosta ja mahdollisista lisätutkimuksista tai esimerkiksi yhdistelmähoitokokeilusta konsultoida endokrinologiaan perehtynyttä sisätautilääkäriä tai endokrinologia.

(A.P.)

Basedowin tauti saattaa ilmetä piilevänä ennen tyypillisten liikatoimintaoireiden puhkeamista. Tauti johtuu TSHRAb-vasta-aineesta, joka aiheuttaa sairauden. Oireet alkavat vähitellen ja pahenevat usein nopeasti.

Silmäoireita kuten silmien ulospäin pullistumista esiintyy n. 40 %:lla Basedow-potilaista. Oireyhtymä on useimmiten lievä, mutta voi olla myös vaikea ja jopa näkökykyä uhkaava. Tupakointi lisää merkittävästi riskiä sairastua Basedowin silmäoireyhtymään.

Basedowin taudin kilpirauhasoireet ja silmäoireet eivät välttämättä kehity samanaikaisesti. Erään tutkimuksen mukaan 20 % tapauksista silmäoireet alkavat hieman ennen kilpirauhasoireita, 40 % oireista alkaa samanaikaisesti silmissä ja kilpirauhasessa ja 40 % tapauksista silmäoire alkaa kilpirauhasen liikatoiminnan jälkeen. Useimmiten silmäoireet kehittyvät viimeksi mainitussa tapauksessa alle vuoden sisällä liikatoiminnan alkamisesta.

(A.P., V.I.)

On potilaita, joiden vajaatoimintaoireet ovat parantuneet, kun he ovat saaneet tyroksiinihoitoa, vaikka laboratorikokeet (TSH, T4v) ovat olleet viitealueella. Tämä on kuitenkin epätyypillistä, ja hoitosuositukset eivät tällöin suosittele hoidon aloitusta. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet, erityisesti väsymys, ovat epäspesifä ja voivat johtua monista eri syistä kuin kilpirauhasesta. Lisätutkimuksia tarvitaan, jos kilpirauhaskokeet ovat viitealueella.

(A.P., V.I.)

Takaisin ylös