Näytteet tutkitaan yleensä aamulla. Näytteiden ottoajankohta vaikuttaa tuloksiin jonkin verran. Samalta potilaalta kannattaa kokeet yleensä ottaa samaan aikaan. Tyreotropiinin (TSH) eritys aivolisäkkeestä noudattaa vuorokausirytmiä, jossa hormonin veripitoisuus saavuttaa huippuarvonsa noin klo 2-4 yöllä, pysyy aamupäivän hieman vuorokauden keskiarvopitoisuutta korkeampana ja laskee matalimpiin pitoisuuksiin klo 16-20 välissä. Liotyroniinin (T3) veripitoisuus seuraa TSH:n pitoisuutta noin 90 minuutin viiveellä. Tyroksiinilla (T4) ei ole merkittävää vuorokauden sisäistä pitoisuusvaihtelua. Jos käytössä on kilpirauhashormonilääkitys, verinäyte tulee ottaa ennen lääkkeen nauttimista. Joskus T4+T3 -yhdistelmähoidon yhteydessä tarkastetaan huippupitoisuuden määrittämiseksi ylimääräinen T3v-pitoisuus  2-3 tuntia liotyroniinin nauttimisen jälkeen. Tästä sovitaan hoitavan lääkärin kanssa erikseen.

(A.P., V.I.)

Näytteenottoa edeltävästi ei tarvitse paastota, mutta on tärkeää ottaa päivän tyroksiiniannos vasta näytteenoton jälkeen.

(A.P., V.I.)

Tyroksiinitabletin nauttiminen kilpirauhaskoeaamuna nostaa T4v-tasoa jonkin verran. Asia on otettava huomioon tulosta tulkittaessa.

(A.P., V.I.)

Unohtelu heikentää laboratoriotulosten luotettavuutta.  Mitä enemmän unohtelua tai lääkkeen oton laiminlyöntejä tapahtuu, sitä suurempia ovat vaikutukset. TSH-taso nousee ja T4v-tasot laskevat. Unohtelusta on tärkeää kertoa lääkärille, koska se vaikuttaa tulosten tulkintaan ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.

(A.P., V.I.)

T4v- ja TSH-arvot ovat yleensä hyvin luotettavia ja toistettavia. Äkilliset merkittävät poikkeavuudet herättävät epäilyn laboratoriovirheestä, jolloin tutkimus pitää uusia. Lisäksi on otettava huomioon unohtelu sekä potilaan saama muu lääkitys ja siinä tapahtuneet muutokset. Myös muut sairaudet saattavat vaikuttaa (esim. tuore keliakia) Monet lääkkeet häiritsevät tyroksiinin imeytymistä. Tärkeimpiä näistä ovat kalsium, rauta ja magnesium. Vakavat yleissairaudet kuten esim. sairaalahoitoa vaativat infektiot alentavat tilapäisesti T4v- ja TSH-tasoja. Mikäli kilpirauhasen oma tuotanto esim. kilpirauhastulehduksien jälkeen alkaa elpyä, kilpirauhasarvot voivat muuttua liikatoimintaan viittaaviksi. Vajaatoiminta voi myös joskus muuttua todelliseksi liikatoiminnaksi, jos vajaatoimintapotilas sairastuu Basedowin tautiin esim. raskauden aikana. Potilaan mahdolliset uudet sairaudet ja lääkehoidot on siis otettava huomioon, kun arvioidaan kilpirauhasarvoja.

(A.P., V.I.)

Tästä ei ole luotettavia tutkimuksia olemassa. Yhdistelmälääkityksestä saattaa hyötyä jopa 10-20 % tyroksiinihoidossa olevista potilaista uusimpien kansainvälisten katsausten mukaan. Aikaisemmin tätä osuutta pidettiin pienempänä. Tämä koskee kaikkia vajaatoimintapotilaita.

(V.I.)

Tällaisesta tilanteesta käytetään nimeä subkliininen hypertyreoosi (matala TSH, normaalit T4v ja T3v). Suomeksi se voisi olla piilevä tai lieväasteinen. Tällöin kudosten kilpirauhashormonitasot ovat liian korkeita, vaikka veritasot ovat vielä viitealueella. Potilas voi olla oireeton tai sitten hänellä voi olla liikatoiminta-tyyppistä oireilua. Näitä ovat mm. sydämen sykkeen nopeutuminen, lisääntynyt hikoilu ja vapina. Yleensä tyroksiinihoidossa pyritään pitämään TSH viitealueella, joten tällaisessa tilanteessa lääkeannosta tulisi pienentää. Osalla potilaista on kuitenkin häiritseviä vajaatoimintatyyppisiä oireita viitealueella olevilla TSH-tasoilla ja he voivat hyvin ainoastaan silloin kun TSH on viitearvojen alapuolella. Tyroksiiniannoksen säätäminen on siis yksilöllistä ja siinä pitää ottaa huomioon sekä laboratoriotulokset että potilaan oireet ja vointi. Tavoitteena on oireettomuus. Osalla potilaista on hypotyreoosityyppistä oireilua myös silloin kun TSH on alle viitearvojen. Tällöin kyseessä voi olla sentraalinen hypotyreoosi  (harvinainen tila) tai häiriintynyt T4:n muuntuminen T3:ksi (melko yleinen).

Matalalla TSH:lla voi olla haitallisia vaikutuksia luustoon ja sydämeen. Luustossa se voi lisätä riskiä sairastua osteoporoosiin, erityisesti vaihdevuodet ohittaneilla naisilla tämä on otettava huomioon. Asia voidaan selvittää tutkimalla luuntiheysmittaus. Sydämessä matala TSH voi altistaa rytmihäiriöille,joista tärkein on eteisvärinä. Riski on merkittävä erityisesti sepelvaltimotautia tai muuta sydänsairautta sairastavilla. Tämän vuoksi matalaa TSH-tasoa tulee näillä potilailla välttää. Epidemiologisissa tutkimuksissa matala TSH lisää myös kuolemanriskiä, samoin tekee myös liian korkea TSH.

Kliinisessä potilastyössä on erikoistilanteita, joissa TSH on matala. Erilaistuneeen kilpirauhassyövän (papillaarinen tai follikulaarinen) hoidossa käytetään ns. suuriannoksista tyroksiinihoitoa. Tällöin tavoitteena on matala TSH. TSH on kasvutekijä kilpirauhasen syöpäsoluille, ja matalan TSH:n tarkoituksena on vähentää syövän uusiutumisriskiä ja parantaa potilaan ennustetta. Toinen erikoistilanne on sentraalinen hypotyreoosi, jossa vajaatoiminta johtuu TSH:n tuotantohäiriöstä hypotalamus-aivolisäke -tasolla.. Tällöin seurannassa käytetään pelkästään T4v- ja joskus myös T3v-arvoja. Kolmas erikoistilanne on T3-hormonia sisältävä ns. T4+T3 -yhdistelmähoito, jossa potilas saa T4-hormonin lisäksi trijodityroniinia (T3). Tällöin TSH laskee matalaksi ja alle viitealueen erittäin herkästi jo hyvin pienillä T3-annoksilla jopa 90%:lla potilaista. Tällöin potilaat voivat yleensä hyvin, mutta heillä voi olla myös liikatoimintaoireilua, jos annos on liian suuri. Matalan TSH:n haitallisuudesta T4+T3 -yhdistelmähoidossa vallitsee näkemyseroja eri lääkäreiden välillä. Ilmiö on tuttu kaikille tällaisia potilaita hoitaville lääkäreille. Suurin osa T3-potilaista ei kuitenkaan voi hyvin, jos TSH pyritään saamaan viitealueelle väkisin annostelua vähentämällä. Matalan TSH:n haitallisuudesta tässä potilasryhmässä ei myöskään ole selkeää näyttöä.

(V.I.)

Vuonna 2023 julkaistussa suomalaisessa Käypä hoito -suosituksessa suositellaan vajaatoimintapotilaiden seurantakokeeksi pelkkää TSH-määritystä, silloin kun potilas voi hyvin eikä ole muitakaan ongelmia. Tässä on taustalla ajatus säästää kustannuksia. Mitään uusia tutkimustuloksia tämän käytännön tukemiseksi ei ole. Mikäli ongelmia tai epävarmuutta esiintyy, on edelleen syytä määrittää myös T4v. T3v määrityksestä ei yleensä ole hyötyä, mikäli potilaalla ei ole T4+T3 -yhdistelmähoitoa. TSH on herkin kilpirauhaskokeista. Tähän perustuu sen käyttö kilpirauhassairauksien seulonnassa.

(V.I.)

Kilpirauhasen liikatoimintaa voidaan hoitaa myös pysyvällä tyreostaattihoidolla kuten karbimatsolilla. Tätä hoitoratkaisua käytetään kuitenkin sangen harvoin, lähinnä tilanteissa, joissa iäkkäällä potilaalla vaikeiden sairauksien johdosta elinajan arvioidaan olevan lyhyt ja muiden hoitojen olevan vaikeita toteuttaa esim. muistisairailla potilailla. Karbimatsolihoidon mahdollisista pitkäaikaishaitoista ei ole tutkittua tietoa, ja hoidon aikana pitää seurata kilpirauhaskokeiden lisäksi verenkuvaa ja maksakoetta.

(A.P., V.I.)

Vaihdevuodet voivat vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan ja erityisesti autoimmuunityreoidiitin kulkuun useammalla tavalla. Vaihdevuosiin liittyvä immuunijärjestelmän toiminnan muutos selittää autoimmuunipohjaisissa kilpirauhassairauksissa toisen esiintymishuipun, noin 50-60 -vuotiailla naisilla. Lisäksi tablettina otettava estrogeeni lisää kilpirauhashormonia sitovan veren kuljetusproteiinin määrää, ja tämän vuoksi tyroksiiniannosta on usein nostettava (ei koske ihon kautta annosteltavia estrogeenihoitoja). Lisäksi vaihdevuosioireet voivat kiusallisesti jäljitellä kilpirauhasen hormonihäiriöiden oireita ja vaikeuttaa tyroksiinin annostelua.

(A.P., V.I.)

Osa tyroksiinilla tai tyroksiinin ja liotyroniinin yhdistelmällä hoidetuista potilaista saattaa kärsiä voinnin vuodenaikavaihteluista samalla lääkeannoksella. Muutokset johtuvat todennäköisesti lämpötilan ja valon muutoksista eri vuodenaikoina. Tyypillisimpiä oireita ovat talvikautiset vajaaseen hormoniannokseen sopivat oireet ja kesäaikaisin päinvastaiset oireet. Tällöin annoksia tulee vähentää kesällä ja lisätä talvella. Tämä ilmiö todetaan vain osalla potilaista.

(A.P., V.I.)

T3-lääkkeille ei ole haettu Suomessa myyntilupaa ja tästä syystä viranomainen ei ole myöskään voinut käsitellä lääkkeen ottamista käyttöön tavallisena reseptilääkkeenä. Mitään erityisiä lääketieteellisiä syitä tähän ei ole. Tämän vuoksi pitää kuitenkin tehdä paperiresepti sekä erityislupahakemus jokaisen reseptin yhteydessä.

(A.P., V.I.)

Tuotettaessa tabletteja, joissa ei ole jakouraa, lääkevalmistaja ei takaa lääkeaineen tasaista jakautumista tabletin sidosaineisiin. Näin ollen jaettaessa urattomia tabletteja ei voi tietää, kuinka suuren määrän lääkeainetta kukin tabletinpala sisältää. Osa tableteista on lisäksi pintakäsitelty siten, että lääkeaineen vapautuminen ruoansulatuskanavassa on säädeltyä. Esimerkiksi depot-tabletin lääkeaineen on tarkoitus imeytyä hitaasti kapselin läpi suolessa tuntien aikana. Jos depot-tabletin jakaa, on riskinä nopea suuren lääkeainemäärän imeytyminen ja tähän lääkkeestä riippuvat haittavaikutukset. Jos tabletti taas sisältää lääkeainetta, joka ei saisi joutua kosketuksiin esimerkiksi mahahappojen kanssa, se pakataan yleensä suojakalvon sisään. Jos tämänkaltaisen tabletin jakaa, lääkeaine saattaa esimerkiksi menettää tehonsa mahan suolahapon vaikutuksesta.

(A.P.)

Koholla olevaa TPOAb-arvoa ei voi eikä pidä yrittää hoitaa millään lääkkeellä. Kilpirauhasen toimintakokeet (T4v, TSH) ratkaisevat, tarvitaanko tyroksiinihoitoa. TPOAb kuvastaa kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta ja se jää koholle myös aikaisemmin sairastetun tulehduksen jälkeen. Yleensä TPOAb-tasoa ei tarvitse seurata, kertamääritys riittää.

(A.P., V.I.)