Mirkun tarina
Ne kamalat vaihdevuodet!
Niin, se oli ensimmäinen ajatukseni, ikäkin sopi. Äidillänikin alkoivat neljäviitosena. Olin kamalan väsynyt, työmatkallani oli korttelin mittainen ylämäki, ja joka aamu kylmä hiki otsallani kampesin itseni matkaan tietäen, että näännyn. Kahvikaan ei piristänyt. En ollut mielestäni huonokuntoinen, koirat pitivät liikkeellä ja muutenkin hoidin itseäni muka hyvin. Ylipainoa oli kymmenisen kiloa, mutta niin oli ollut jo vuosia. Nukuin melko huonosti ja olin väsynyt.
Sitten yksi kaunis päivä sain tarpeekseni ja painelin töistä suoraan terveyskeskukseen omalääkärin vastaanotolle. Elettiin kevättä 2002. Verenpaineeni oli niin huima, että siltä seisomalta oli lähdettävä Marian sairaalaan. Siellähän on tunnetusti jonotusta joka suuntaan, mutta mitäpä tuosta. Otettiin kokeita ja verta ja sydänfilmiä ainakin kolme kertaa ja verenpainetta vähän väliä. Välillä makuutettiin ja välillä sai istua. Sitten vietiin taas laitemeren keskelle ja otettiin joitain kuvia. Lopulta annettiin pistos, epäiltiin keuhkoveritulppaa. Odottelin muutaman tunnin ja sitten sain lähteä kotiin, mutta aamulla piti tulla kahdeksaksi takaisin.
Lähdin, ja palasin aamulla. Ei ollut onneksi veritulppa, vaan epäiltiin kilpirauhasta syylliseksi. Sain lähetteen Meilahteen sisätautiosastolle. Kokeita, tutkimuksia jne. Diagnoosiksi tuli kilpirauhasen liikatoiminta ilman silmäoireita. Struumaakaan ei ollut näkyvissä eikä kumpaakaan ilmaantunut myöhemminkään. Silmäklinikalla tutkittiin pariin otteeseen silmät – ei oireita.
Alkoi verenpaine- ja kilpirauhaslääkkeen syönti. Joka toinen kuukausi kontrollissa käynti, verikokeessa aamuisin. Tätä jatkui kaksi vuotta. Lääkäri sanoi, että kohdallani taitaa olla mahdollista, että voisi vaikka parantua… huhhuh… ihmettelin. Annettiin jodiryyppy, jolla liikatoiminta “käännettiin” vajaatoiminnaksi, suostumuksellani tietenkin. Oli myös tuhannesosan mahdollisuus, että paranisin jos jodi osuisi mitoitukseltaan juuri kohdalleen. Kuukausi odotettiin toiveikkaana ilman lääkitystä, ja ikävä kyllä ihmettä ei tapahtunut kohdallani.
Minut siirrettiin terveyskeskuksen kontrolloitavaksi, olihan Meilahdelle turhan kallista vain kontrolloida. Terveyskeskus siirsi kontrollikäyntini Laaksoon, ja se oli ONNENpotku. Aivan ihana lääkäri olikin myös Meilahden erikoislääkäri ja erikoistunut mm. kilpirauhashoitoon. Hänellä on yksityisvastaanotto Ympyrätalossa ja olen hänen potilaanaan edelleen.
Lääkitystäni on hiomalla hiottu, lisätty ja vähennetty puolikkaista neljäsosan puolikkaisiin ja vaikka kuinka. Kontrollissa olen käynyt viime kertaan asti joka kolmas kuukausi ja nyt käyn sitten puolivuosittain, ellei kummempia satu. Tauti ei ole kummemmin alkuhössäkän jälkeen minua vaivannut. Eikä tieto ikuisesta lääkityksestäkään järkyttänyt. Jos tähän ikään ehtineenä ei ole mitään kremppaa, täytyy olla kuollut.
Ulkoisesti kävi niin, että liikatoiminta laihdutti 10 kg, sehän ei ollut pahasta. Mutta vajaatoiminta lihottikin sitten 20 kg parissa kuukaudessa, ja ne kilot ovat tiukemmassa kuin mitkään koskaan. Hiukseni muuttuivat hieman elottomiksi ja jotenkin ongelmallisiksi ja ovat sitä edelleen. Mutta kyllä tämän taudin kanssa pärjää.
Kymmenen vuotta potenut Mirkku, 55 vuotta