“Olen saanut diagnoosin noin viisi vuotta sitten, mutta sairaus oli kerennyt olla minulla jo pitkään, ennen kun se löydettiin.
Kaikki alkoi ammattikoulussa, kun olin väsyneempi kuin muut luokkalaiseni. Väsymyksen takia monet oppitunnit menivät nukkuessa. Bussimatka kouluun oli pitkä, ja lähes kaikki matkat menivät nukkumiseen. Joskus jopa nukuin pysäkin ohi ja huomasin jäädä pois vasta päätepysäkillä. Minulla oli myös paljon muita oireita, mutta en osannut jostain syystä yhdistää niitä yhtään kilpirauhasen vajaatoimintaan. Minulle tuli liikunnasta huolimatta myös jonkin verran painoa lisää, mutta senkin laitoin vain aikuistumisen piikkiin, koska painonnousu oli lopulta niin vähäistä. Myös yleinen vireystaso alkoi hieman heikentyä ja minulle tuli masennuksen kaltaisia oireita. Laitoin nämä kaikki oireet vielä nuoruuden ja kouluväsymyksen piikkiin.
Eräänä aamuna menin kouluun ja tuttuun tapaan taas nukuin tunnilla. Terveydenhoitaja tuli hakemaan minut terveystarkastukseen. Tilannetta kartoitettiin, ja saimme ajan koululääkärille jo seuraavalle viikolle. Olin itsekin helpottunut siitä.
Lääkäriaika tuli ja samantyyppisiä kartoituksia tehtiin myös siellä. Sain lähetteen verikokeisiin, joissa otettiin kaikki muut arvot paitsi kilpirauhasen toimintaan liittyvät. Olin etsinyt hieman tietoa oireideni perusteella ja alkanut miettiä myös kilpirauhassairausvaihtoehtoa, mutta harmikseni lääkäri tokaisi, että kilpparikokeille ei ole tarvetta, koska paino ei ole vielä noussut huomattavasti.
Aikaa kului ja oireet sen kun pahenivat. Tietenkin kaikki muut arvot näyttivät olevan ihan okei, ja kouluterveyden puolesta tutkimukseni jäi tähän. Päätin kuitenkin, että jotain tälle tilanteelle on tehtävä ja hakeuduin itse yksityisen terveydenhuollon puolelle. Siellä arvoni näyttivät olevan huonot ja lääkitys määrättiin välittömästi.
Lääkäristä lähtiessäni kyyneleet valuivat silmistä, kun olin niin helpottunut diagnoosista. Olin jo pitkään kerennyt miettiä, että mikähän minussa on vikana, kun olen erilainen kuin muut nuoret ja oireilen paljon. Diagnoosi ja lääkitys avasivat uuden tien parempaan elämään.
Meni tietysti pitkään, että lääkitys sai tasattua vointini, mutta pikkuhiljaa aloin huomata edistystä jaksamisessani. Olin pitkään haaveillut koirasta. Voinnin parannuttua sain toteutettua myös sen haaveen, koska nyt oli mahdollisuus myös käydä pitkillä aamulenkeillä ilman pelkoa väsymyksestä tai uupumisesta. Myös kuntosalitreenien jälkeen huomasin, että lihakseni alkoivat palautua nopeammin. Enää ei tarvinnut kärsiä päiviä kestävistä lihaskivuista.
Nyt voi todeta, että sairauteni on jopa melko hyvässä tasapainossa. Alku voi tuntua raskaalta varsinkin, jos oireet ovat jatkuneet pitkään. Parasta tämän kaiken vuosien oireilun keskellä on ollut huomata, että on tukiverkostoa ja vertaistukea. Erityisen paljon kaikessa on ollut tukena mummini. Myös hänellä itsellä on ollut kilpirauhasen kanssa ongelmia. Hän ymmärtää aina täysin tilanteeni ja murheeni, kun kerron hänelle tästä.
Nykyään jaksan hyvin toimia arjessa ja huomaan itse, jos on aika mennä tarkistuttamaan arvoja. Opiskelen unelma-ammattiani koirahierojaksi sekä teen töitä palveluneuvojana. Unelmani oli joskus myös, että jaksaisin urheilla taas aktiivisesti. Olen vihdoin taas päässyt siihen pisteeseen, että jaksan. Urheilusta saan energiaa ja onnistumisen tunteita.
Kiitos kun sain jakaa tarinani teidän kanssanne!”