Virtsakivet lisäkilpirauhassairauden oireena
Teksti: Taisto
Ensimmäinen virtsakivikohtaus sattui loppuvuodesta 1970 ollessani noin kolmekymppinen. Heräsin yöllä oikealla puolen nivusen yläpuolella olevaan kipuun. Kipu oli niin kova, että oli lähdettävä välittömästi sairaalaan. Kivi ei tullut pois virtsan mukana, vaan se jouduttiin poistamaan tähystämällä. Tutkimuksia tehtiin ja havaittiin, että veren ja virtsan kalkkiarvot ovat korkeat. Lopulta todettiin, että ongelmat liittyvät lisäkilpirauhaseen ja hoidoksi määrättiin kalsiumköyhä ruokavalio ja lyhytaikainen D-vitamiinikuuri. Muutoin en ole vaivaani lääkkeitä joutunut käyttämään tähänkään päivään mennessä.
Virtsakivikohtauksia oli 13 parinkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2002 kävin neurologin vastaanotolla jatkuvan pääkivun vuoksi. Neurologi pyysi käyttöönsä aiemman sairaushistorian selvittääkseen, mistä voisi olla kyse. Paperit tutkittaan hän totesi, että päänsärkykin johtuu lisäkilpirauhasista, ja edessä olisi leikkaus. Leikkaus tehtiin vuonna 2003. Vain yhdestä lisäkilpirauhasesta jätettiin 1/3 jäljelle. Poistetuista lisäkilpirauhasista ei löytynyt mitään poikkeavaa, mutta kalsiumarvo tipahti normaalitasolle. Kolmen kuukauden kontrollissa se oli taas yli viitearvon, missä se on pysynyt siitä asti, ollen noin 1,33 kun viiteväli on 1,16–1,31. Leikkauksen jälkeen virtsakivikohtauksia ei ole enää ollut, mutta päänsärky vaivaa edelleen.
Lisäkilpirauhasten leikkauksen jälkeen aloitettiin luuntiheysmittaukset. Ensimmäisessä mittauksessa havaittiin osteopeniaa. Mittaus toistettiin aina kahden vuoden välein. Neljännen kerran jälkeen osteopeniaa ei enää havaittu: luusto oli korjaantunut.
Lääkärini on sanonut, että paras lääkkeeni on ollut säännöllinen liikunta. Käyn joka aamu vähintään tunnin kävelylenkillä ja muutaman kerran viikossa kuntosalilla.