Jaanan tarina
(Artikkeli julkaistu Kilpi-lehdessä 1/2012)
Noin viisitoista vuotta sitten, alle kolmekymppisenä aloin viihtyä paremmin ja paremmin kotona. Tein työni, mutta työpäivän jälkeen suuntasin sohvalle suklaan kera ja siitä siirryin sänkyyn. Ystävien kanssa ei huvittanut lähteä ulos ja keksin milloin mitäkin verukkeita, jotta ei olisi tarvinnut jättää sohvaa yksin. Oma diagnoosini oli, että olen tullut vanhaksi ja ylimääräiset riennot eivät minua enää kiinnosta. Sitten vaihdoin työpaikkaa ja tervetulotarkastuksessa mitattiin kolestroliarvoksi 10,6! Olin kauhuissani ja ihmettelin miten suonissani yleensä mikään liikkuu. Lääkäri passitti sairaalaan tutkimuksiin sanoen selvitettävän, onko arvo itse aiheutettu vai geenien mukana saatua perimää.
Sairaus selvisi
Sairaalassa selvisi, että kyseessä on kilpirauhasen vajaatoiminta. Minulle helpotus oli suuri, sillä olin lukenut lehdestä, että hoito on olemassa ja vielä helppo sellainen. Itse olin kuvitellut, ettei minulla tuota voi olla koska lehdessä kuvatut oireet eivät täysin minuun sopineet. Nyt tiedän, että oireet voivat vaihdella paljonkin eri ihmisillä ja yhdelläkin ihmisellä eri aikoina. Lisäksi olen oppinut, että kaikille tuo hoito ei ole niin helppoa vaan oikeaa annostusta joudutaan hakemaan pitkään ja “tasaisenkin” annostuksen omaavilla joskus muuttamaan. Ja kaiken kukkuraksi toisilla synteettinen thyroxin ei riitä oloa korjaamaan.
Vuodessa elimistöni alkoi toimia kutakuinkin entiseen tapaan ja kolestroliarvonikin oli enää 5,7. Tosin esimerkiksi muistini ei omasta mielestäni ole koskaan täysin toipunut. Varsinkin ajalta ennen lääkityksen aloittamista on paljon tapahtumia ja asioita kuin sumun peitossa.
Sain diagnoosin joulukuussa 1997. Liityin vuonna 1998 paikalliseen kilpirauhasyhdistykseen, joka silloisen asuinpaikkani mukaan oli pääkaupunkiseutu. Etelä-Pohjanmaalle päädyin kesällä 2009 ja heti syksyllä menin mukaan paikallisen yhdistyksen toimintaan. Mieheni on täältä kotoisin ja minä olen kotiutunut lakeuksille mainiosti. Lisäksi meitä on täällä asuessa siunattu ihanalla tyttärellä. Ajatella, minua yli nelikymppistä, joka olin jo tuudittautunut ajatukseen saavani paapoa vain muiden lapsia.
Joskus mietin, että voisin olla katkera ikään kuin ohi menneistä vuosista, jotka sairaus minulta vei. Itse olen sitä mieltä, että minulle annettu osa on hyvä moniin verrattu ja olen saanut elämässä paljon. Olen, opettelen koko ajan olemaan, kiitollinen kaikesta siitä mitä minulla on.